Mosaiikkiunelmia


A-p-u-a
12 toukokuu 2008, 12:35 ap
Aihe: Kesä, Löpinää, Pääsykokeet 08

Ensisiksi täytynee kertoa järkyttävät uutiset. Blogissani vieraili perjantaina 85 ihmistä, siis yhtenä päivänä? Villiä, en ole oikein ikinä katsellut statistiikkoja (a. koska en tiennyt ja b. en oikeastaan halunnutkaan) ja koin yllättyksen, että vierailijoita todella on PALJON muutenkin. Siis tietysti minun suuruusluokassani paljon, täytyy muistaa etten oikeastaan kirjoittele kuin itselleni.

Olen löytänyt aivan uuden harrastuksen! Siivous, joka on aikaisemmin tuntunut yhdeltä maailman kauheimmista asioista, on herättänyt allekirjoittaneessa aivan uusia puolia. Haluksi luokiteltavan siivoushimon voisi tietenkin yhdistää jos jonkinlaisiin asioihin, onneksi ks. tilanteesta ei kuitenkaan ole kyse. Toki kyse voi olla alitajuntaisesta lukemisen välttelystä, jota olen ahkerasti harrastanut viimepäivinä muutenkin – ja ihan tietoisesti. Faktat ruutuun: aika loppuu, enkä ole lukenut tarpeeksi. Motivaationi on erityisen hyvä leikkimään kuurupiiloa, tosin osa voi johtua ihan pelkästä opiskeluväsymyksestä. Haluaisin kyllä mieluusti aloittaa opinnot ja ennenkaikkea muuttaa jo syksyllä, mutten voi väittää omaavani sellaista sielun paloa, jota näkee toisissa – etenkin niissä, jotka ovat välivuotensa viettäneet jo mahdollisesti useampaankin kertaan. Tarkoitan tässä siis opiskelua ylipäätään, en psykologiaan kohdistuvia haluja, sillä niitä riittää kyllä.

Jospa nyt saisin loruni lausuttua kerrankin lyhyemmässä mittakaavassa, olin menossa nukkumaan jo puolitoistatuntia sitten, mutta jumituin nelosen sivuille tekemään testejä.

<anny> haha kiva oon gabrielle täydellisist naisista.. pinnallinen materialisti ja petän mun miestä nuoren puutarhurin kaa :))))
<vamppampam> no gabrielle on just hyvä, sotkee kaikki miesjutut niinku sä ku ei tiijä mitä haluu

**

p.s. voin kertoo, et olin tänään laiturilla ottamassa aurinkoo biksuissa, oli kivaa



4 Kommenttia toistaiseksi
Jätä kommentti

kiva niinku tollee nolaat mut ku kerrot mun mesenickin ???? ;<<<<<<<<<<

noei läppä oli.

ps. ooks varma että mittaa kävijöitä eikä latauksii?

Kommentti luonut vampsu

pps. MELANOOMA.

Kommentti luonut vampsu

joo tääl lukee mut evt ;< toisaalt kuka haluis käydä mun blogissa 10 kertaa päivässä :D

Kommentti luonut anny

( meitsi ? )

Kommentti luonut vampsu




Jätä kommentti
Rivitys ja kappaleet hoituvat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, seuraavat HTML-komennot on sallittu: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>