Ihanaa, viikonloppu! Pitkästä aikaa olin päättänyt lähteä hurvittelemaan ja perjantaina suunnattiinkin Lauran ja Susun kanssa kaupungille, kaikki muut kun ovat jossain etelässä. Pyh.
Ilta alkoi Lauran herkkuruoilla, pynttäytymisellä ja Lauran isin Stroh-shoteilla, joihin lupa pyydettiin tietenkin vasta jälkikäteen. Päästiin kuin päästiinkin siinä klo 23 pintaan Den Kungliga Klubbenille, jossa vallattiin tanssilattia ja siellä heiluttiin pikkutunneille asti. Oltiin sovittu yökyläily Lauralla kerrankin, kun vanhemmat olivat poissa ja saatiin rauhassa rettelöidä. Köyhinä opiskelijoina (ei edes opiskelijoinakaan) kuljimme tietenkin yöbussilla, joka on totaallisen aliarvostettu kulkumuoto! Yöbussit kunniaan, niiden tunnelma on vertaansa vailla. Aamuaurinko oli jo noussut, kun kömmittiin kikatellen rappukäytävää ylös, Hesari oli saapunut jo paljon ennen meitä.
Aamulla (keskipäivällä) noustiin (raahauduttiin) ylös ja istuskeltiin (röhnötettiin) pöydän ääressä mutustellen mustikkapiirakkaa ja edellisiltaisia ruokia täyden hiljaisuuden vallitessa. Erinäisten tölkkien, pullojen ja ruokalautasten seasta Laura huomasi joukkoonkuulumattoman näyn: “Ömmm.. Kuka on juonu meijän maljakosta?” Hillittömän naurunremakan jälkeen todettiin, että oli ollut selvästi hyvä ilta!
Tänään suunnattiin alennusmyynteihin ensimmäistä kertaa. Itäkeskuksesta mukaani tarttui kaksi paitaa, laukku ja bikinit, melkein kaikki vielä ihan oikeastikkin alennustuotteita. Ja kaikki tietenkin sellaisia, mitä IHAN OIKEESTI tarvitsee.
Aikamoista. Oli rattoisin juhannus miesmuistiin! Keräännyttiin Jennin ja Mikan luokse grillailemaan siinä iltapäivästä ja alettiin virittäytyä juhlatunnelmaan. Ruokaa oli varattuna riittävästi vaikka vähän suuremmallekin joukko-osastolle – toisaalta ruoan suuri määrä ei ole ikinä tuottanut ongelmia meidän porukoissa. Ja hyvää oli! Vähän vettä ripotteli välillä, mutta katetulla terassilla se ei haitannut. Huippumukavaa oli ja ilta vierähti pikkutunneille ihan huomaamatta. Juomaakin oli kyllä ihan riittämiin, varsinki itselleni, kun ei ole tullut juopoteltua nyt vähään aikaan. Aamun jo kajastaessa lainasin Jennin pyörää ja tankojuoppoilin kotiin, itseasiassa siitä on muodostumassa lähes traditio.
Töissä on kivaa. Olen viihtynyt loistavasti ja työkaverit ovat ihan huipputyyppejä, vaikka vihaankin pakollisia turvakenkiä. En siltikään jaksaisi hinata vuotta odottaen oman elämän alkua. Vielä muutamia kuukausia sitten mietin, ottaisinko opiskelupaikkaa vastaan ollenkaan. Nyt on tuokin asia onneksi valaistunut, olisin enemmän kuin innoissani jos pääsisi edes sitä matikkaa lukemaan.
Herkkulakkoni, joka alkoi viime maanantaina ja kesti upeasti viikon, murtui Juhannusaattona. Toisaalta se oli odotettavissa ja voin hyväksyä sen. Huomenna jatkuu taas uudella innolla, viikonlopun ruokarepertuaarin jäljiltä olo on kuin sinivalaalla eikä kengätkään meinaa mahtua jalkaan. Hyh.
Haluaisin samanlaisen vaatekomeron kuin Sinkkuelämän Carriella siinä uudessa leffassa. Anyone?
Olen tulossa vanhaksi. Aamuisin herään kuuden maissa, juon aamukahvini ja suoritan aamurutiinini aina samassa järjestyksessä. Töissä häärään kahdeksasta neljään ja jonotan mennentullen yhteensä muutaman tunnin Kehäykkösen ruuhkissa. Kaupan kautta kotiin, ruoanlaittoa ja koiran kanssa ulos. Kymmeneltä olen jo väsynyt ja laitan kulkukorttini valmiiksi pöydälle huomisaamua varten.
Mutta nythän on perjantai ja huomenaamulla rutiinini romuttuvat.
En ole käynyt iltariennoilla baareissa viikkoihin, kuukausiin? Ei tarkkaa muistikuvaa. Illanviettoni rajoittuvat muutamaan viinilasilliseen tyttöjen kesken. Keskiviikkona pyydettiin baariin, niin myös tänään. Mielessäni ei edes käynyt lähteä, ei tee edes mieli. Viikkoni kohokohta oli paketillinen ruukunkatetta, sellasia pieniä “lasihelmiä”, joita voi käyttää sisustukseen.
Sosiaalinen elämäni on nollassa. Soitellaan kyllä tyttöjen kanssa päivittäin ja kerrataan kuulumiset, joita minulla ei ole. Töissä olen ratkonut sudokuja onnistumatta yhdessäkään. Kesäaikana on hiljaista kun kaikki ovat lomilla. Nekin harvat, jotka käyvät, kertovat mökki- ja matkasuunnitelmistaan. Itselläni ei ole kumpiakaan.
Tarvitsisin seuraa, suoraansanottuna kaipaan seurustelusuhdetta. Toisaalta kaipaan omaa aikaa, enkä ole vielä edes varma, kannattaako moiseen (parisuhteeseen) taas ryhtyä. Parin viimevuoden ajan kaikki suhteeni ovat kaatuneet oman kiinnostukseni lopahtamiseen ja vapaudenkaipuuseen. En vieläkään tiedä, mitä haluan. Haluan kaiken, mutten mitään. Haluamisieni tiellä on erinäisiä henkisiä esteitä, jotka tuntuvat vievän huomion pääasioista. Elämässäni on vaikeaselkoisia ihmisiä, joiden suhteen en osaa tehdä mitään. Kaikki menee solmuun ja lopulta päädyn vain jäämään kotiin lasihelmieni kanssa. Niille ei ole vielä sijoituspaikkaa.
Pikatiivistelmä tapahtuneesta. Oli ylioppilasjuhlat. Oli pääsykokeet. Sain töitä. Aloitin työt. En päässyt Turun psykaan. Odottelen muita tuloksia. Haluaisin oman elämän, ostin jo oman pyykkikorinkin ja samaa sarjaa säilytyskoreja. Sellaista valkoiseksi maalattua puupunosta, jonka sisäpuolella on sini-puna-valkoinen saaristolaishenkinen kangas.
Olen väsynyt. Tarvitsin elämääni jonkunlaisen energiapiikin, jotain mitä odottaa. Pääsisipä vaikka takaisin kouluun. Oikeastaan haluaisin olla töissä kaikki päivät, niin saisi rauhassa olla miettimättä mitään. Olisi vaihtelua muuttaa toiselle paikkakunnalle ja aloittaa uusi elämä, mutta se olisi ehkä vähän liian helppo ratkaisu. Miten olenkin onnistunut hävittämään elämästäni oikeastaan kaiken?
