Mosaiikkiunelmia

Olen tulossa vanhaksi. Aamuisin herään kuuden maissa, juon aamukahvini ja suoritan aamurutiinini aina samassa järjestyksessä. Töissä häärään kahdeksasta neljään ja jonotan mennentullen yhteensä muutaman tunnin Kehäykkösen ruuhkissa. Kaupan kautta kotiin, ruoanlaittoa ja koiran kanssa ulos. Kymmeneltä olen jo väsynyt ja laitan kulkukorttini valmiiksi pöydälle huomisaamua varten.

Mutta nythän on perjantai ja huomenaamulla rutiinini romuttuvat.
En ole käynyt iltariennoilla baareissa viikkoihin, kuukausiin? Ei tarkkaa muistikuvaa. Illanviettoni rajoittuvat muutamaan viinilasilliseen tyttöjen kesken. Keskiviikkona pyydettiin baariin, niin myös tänään. Mielessäni ei edes käynyt lähteä, ei tee edes mieli. Viikkoni kohokohta oli paketillinen ruukunkatetta, sellasia pieniä “lasihelmiä”, joita voi käyttää sisustukseen.

Sosiaalinen elämäni on nollassa. Soitellaan kyllä tyttöjen kanssa päivittäin ja kerrataan kuulumiset, joita minulla ei ole. Töissä olen ratkonut sudokuja onnistumatta yhdessäkään. Kesäaikana on hiljaista kun kaikki ovat lomilla. Nekin harvat, jotka käyvät, kertovat mökki- ja matkasuunnitelmistaan. Itselläni ei ole kumpiakaan.

Tarvitsisin seuraa, suoraansanottuna kaipaan seurustelusuhdetta. Toisaalta kaipaan omaa aikaa, enkä ole vielä edes varma, kannattaako moiseen (parisuhteeseen) taas ryhtyä. Parin viimevuoden ajan kaikki suhteeni ovat kaatuneet oman kiinnostukseni lopahtamiseen ja vapaudenkaipuuseen. En vieläkään tiedä, mitä haluan. Haluan kaiken, mutten mitään. Haluamisieni tiellä on erinäisiä henkisiä esteitä, jotka tuntuvat vievän huomion pääasioista. Elämässäni on vaikeaselkoisia ihmisiä, joiden suhteen en osaa tehdä mitään. Kaikki menee solmuun ja lopulta päädyn vain jäämään kotiin lasihelmieni kanssa. Niille ei ole vielä sijoituspaikkaa.

Pikatiivistelmä tapahtuneesta. Oli ylioppilasjuhlat. Oli pääsykokeet. Sain töitä. Aloitin työt. En päässyt Turun psykaan. Odottelen muita tuloksia. Haluaisin oman elämän, ostin jo oman pyykkikorinkin ja samaa sarjaa säilytyskoreja. Sellaista valkoiseksi maalattua puupunosta, jonka sisäpuolella on sini-puna-valkoinen saaristolaishenkinen kangas.

Olen väsynyt. Tarvitsin elämääni jonkunlaisen energiapiikin, jotain mitä odottaa. Pääsisipä vaikka takaisin kouluun. Oikeastaan haluaisin olla töissä kaikki päivät, niin saisi rauhassa olla miettimättä mitään. Olisi vaihtelua muuttaa toiselle paikkakunnalle ja aloittaa uusi elämä, mutta se olisi ehkä vähän liian helppo ratkaisu. Miten olenkin onnistunut hävittämään elämästäni oikeastaan kaiken?