Nukutut tunnit viime yönä: 0
Asiakaspalveluhalukkuus nukkumattoman yön jälkeen: -10
Ärsyyntymiskynnys: Erittäin matala
Halukkuus tehdä ylipäätään mitään: Olematon
Mitkä loistavat edellytykset ensimmäiselle alerysäyspäivälle. Oikeastaan olin ihan pirteä, taino en pirteä, mutta ei väsyttänyt ihmeemmin. Huomasin sen ainoastaan haluna kuristaa jokainen porteista sisään astuva aasi, joka myllää kaikki eteensattuvat pinot ja sen jälkeen äyskäisee, että miksei täällä viikata nopeammin. Vihaan alennusmyyntejä. Uskomatonta, että alennusmyynti näyttää olevan suurimmalle osalle ihmisistä synonyymi penkomiselle, mylläämiselle ja tolkuttomalle ryysimiselle.. ihan kuin olisi maailmanloppu tulossa. Hermoni olivat tänään vähän kireällä, mutta onneksi työkaverit ovat ihan huippuja. Kahvittelin Jennin kanssa, kiitos että kuuntelit jälleen kerran.
Mulla olisi taas läjäpäin selviteltäviä asioita itseni kanssa, aloitin eilen ja pääsin ihan hyvään vauhtiin hämmentävän alun jälkeen. Varsin outo vuorokausi takanapäin. Elämä on niin .. odottamatonta. Epätietoisuus on pahinta.
Maailma oli kerrankin tänään mun puolella.
Ensimmäinen onnenpotku sattui jo aamusta, kun serkkuni tuli käymään tuomassa joululahjan ja heitti minut samalla töihin. Tämä tarkoitti kahta kärpästä yhdellä iskulla, sain nukkua tunnin pidempään eikä tarvinnut kävellä bussipysäkille (1,7km).
Koska pääsin töihin lämpimästi ja mukavasti ja nopeasti autolla, jäi vielä hieman aikaa ennen vuoron alkua, ja käytiinkin serkun kanssa vielä shoppaamassa pikaisesti. Tarttui mukaan aivan ihanat topit (samanlaiset siis) ja vielä alesta -50%.
Oltuani kaksi päivää lomalla, minulla oli kaikenkaikkiaan 3 luukkua suklaakalenterista avaamatta (!!<3), mutta tämän lisäksi käyttämämme ompelimo oli muistanut liikettämme kahden kilon laatikolla fazerin sinistä, ai että. Myynnit olivat valmiiksi jo hyvät ja kaikki ikävät hommatkin oli siltä päivää jo tehty, joten sain täysillä keskittyä omiin hommiini eli kartoittamaan naisten kampanjatarjouspöytien sisällöt (tähän väliin lisätäkseni, sain naistenpuolen osastovastaavan hommat toissapäivänä!). Oli aivan erityisen mukavia asiakkaitakin tänään, kaikille löytyi jotain kivaa ja kaikki olivat tyytyväisiä.
Paras onnenosumani sattui kymmentä minuuttia ennen kaupan sulkemista. Ehdin jo harmitella pitkittyvää iltaa, kun bussini menevät juuri niin ärsyttävästi, etten ikinä kerkeä siihen aikaisempaan ja seuraava menee vasta kymmeneltä, plus siihen vielä kävely kotiin. Sitten onni taas potkaisi minua, kun jo ala-asteelta tuttu kaverini poikkesi moikkaamaan ja tarjosi kyytiä kotiin, kun asumme ihan vierekkäin. Tästä ilahtuneena suljin luvattomat 2 minuuttia etuajassa ja olin kotona melkeinpä tuntia normaalia aikaisemmin.
Eikä tässäkään vielä kaikki, sen eilisen mekon kohtalokin ratkesi, kun Rakas Jenni kävi sen minulle ostamassa poiketessaan Itiksessä tänään, loistavaa! Kaikki on aivan kertakaikkisen hyvin. Ihana päivä.
Mistä johtuu, että aina kahden peräkkäisen vapaapäivän jälkeen ei millään jaksaisi lähteä töihin? Ei sitten kertakaikkisen millään. Haluaisi vaan jäädä tämän adventtisohjon ja pimeyden keskellä vällyjen väliin nukkumaan eikä nousta lainkaan koko päivänä, tai edes koko viikkona. Tarkemmin ajateltuna voisin onnellisesti nukkua ensi vuoden puolelle.
Joulu ahdistaa. Kaikki ovat niin ärsyttävän onnellisia ja kaikilla on joku sydänkäpynen, jonka kanssa aikovat käpertyä sohvanpohjalle joulupyhinä ja välipäivinä. Onneksi tiedossa on uudenvuodenjuhlat, ettei tarvitse siitä murehtia. Taino ainahan me on uudet vuodet vietetty tyttöjen kanssa, mutta siltikin. En normaalisti ole ollut jouluahdistus-ihminen, oikeastaan tykkään pähkäillä joululahjoja ja paketoida niitä ja valmistautua kaikin tavoin tuleviin juhliin, mutta tänä vuonna se ei onnistu. Ehkäpä odotin jotain parempaa sitten?
Tänään pakottauduin sängystä ylös, koska oltiin sovittu treffit Itikseen shoppailun ja syömisen merkeissä. Tavoitteena oli löytää mekot uv-bileisiin ja koluttiinkin useammat sovituskopit läpi sen Täydellisen uv-mekon etsinnässä. Parhaimpia nauruja saivat aikaan nahkatuubimekko sekä kuin suoraan pornoelokuvasta kotoisin oleva kirkkaanpinkki, “suht” avarakaula-aukkoinen hepene, joka toi mieleen jonkinlaiset sitomisleikit.. Kaikkea sitä löytyy.
Etsintä kuitenkin päättyi tavallaan onnellisesti, mutta aivan päin honkia. Ensimmäinen mekko valikoitui parhaaksi, siis The Ultimate Mekoksi ja kun suuntasin sitä onnellisena hakemaan, huomasin kaupan menneen kiinni jo puoli tuntia aikaisemmin. Kyllä harmitti, kun ei siellä tule käytyä oikeastaan ollenkaan, eikä tulevina päivinä ole aikaa lähteä sitä hakemaan. Nyt on päällä jonkunlainen yleisketutus, pienestä on ihmisen huono mieli kiinni – aivan kuin hyvä mielikin. Noh, enköhän sen jotenkin saa käsiini ennen vuodenvaihdetta, tästä skenaariosta toki puuttuu vielä se, että mekko onkin loppuunmyyty eli siis sitä odotellessa.
Rakas adventtisohjokin saapui taas piristämään viikkoani, aivan loistavaa.
Mielialani aaltoilee kuin pahaisella murrosikäisellä. Kello on taas tosiaan kaksi yöllä ja jälleen kerran mulla on jotain valitettavaa, kaiken lisäksi olen kipeänä. Jotenkin tuntuu, että aina kun tapahtuu jotain hyvää tai jos olen iloinen pidempään kuin kuukauden, kaikki kostautuu tuplana. Sitten alkaa tämä klisee vuodatus, ehkä mun ei ole tarkoitus olla onnellinen ja blaa. Ehkä sitten oikeasti ei?
Olen usein todennut ja väittänyt, etten kärsi ns. ainoan lapsen syndroomasta vaan yritän olla kaikinpuolin reilu ja ajatella muitakin, en ole hemmoteltu kakara ja hankin rahani itse. Viimeaikoina (ja oikeastaan jo aikaisemminkin) olen todennut tämän olevan tietenkin vain pintapuolinen raapaisu oireista; joudun usein taistelemaan tullakseni toimeen itseni kanssa. Jos niin haluan (ja haluankin), tarvitsen täyden ja jakamattoman huomion vankkumattomana, esimerkiksi parisuhteessa. Huomion tulee olla jatkuvaa ja jos se otetaan minulta pois yhtäkkisesti, olen käytännössä aivan hajalla, vaikkei moiseen oikeastaan sen kummempia syitä olisikaan. Sinänsä tilanne on vaikea, koska tiedostan asian, mutten omaa työkaluja toimia tällaisissa tilanteissa. Henkinen taistelu itsensä kanssa on kaikkein pahinta. Olen myös turhan herkkä ottamaan asioita itseeni, vaikka tietäisin sata ja kymmenen prosenttisesti, ettei asiasta saa tekemälläkään aasinsiltaa itseeni. En todellakaan pärjäisi itseni kanssa, jos minua olisi kaksi.
Kuulinpa kivan kappaleen tänään auton radiossa töistä tullessani. Enkä ikinä olisi arvannut esittäjää! Suosittelen lämpimästi, täydellistä herkistelyä apeaan fiilikseen. Harvoihin viisuihin rakastuu välittömästi, korkeintaan kolmannen kuuntelukerran jälkeen, mutta tää oli ihan huippu. Johtuisikohan siitä, että kuvastaa tuntojani täydellisesti tavalla, jonka vain itse ymmärrän.
Puhu äänellä jonka kuulen,
sanoilla jotka ymmärrän
runoilla jotka käsitän
Sinuun tarvii tekstityksen
salaisuuksien selittäjän
kertojan kaikkitietävän
Puhu äänellä jonka kuulen
