Mosaiikkiunelmia


Vapaapäivä
31 tammikuu 2009, 4:13 ip
Aihe: Lorvailu, Löpinää

Ensimmäinen vapaa viikonloppu sen jälkeen kun aloitin nykyisessä työssäni. Ei, nyt valehtelen, silloin ihan syksyllä oli yksi vapaa lauantai. Tosi outoa, kun ei ole mitään konkreettista puuhaa. Villiinnyin vapaapäivästäni täysin ja väsäilin jopa uuden kuvan yläpalkkiin, kevätkevätkevät! Vanha slogani “Elämäni kurjuus ja muita tarinoita” (jonka olin onnistuneesti tyrännyt kirjoittamalla tariNIOTA) ei oikein enää käynyt yksiin pirteämmän ulkoasun kanssa, niinpä jätin sen kokonaan pois. Sitäpaitsi, uudenvuoden “parannuslistaani” lukeutui lupaus surkuttelun ja rypemisen lopettamisesta eli ehkä ihan aiheellistakin. Tämän päivän ohjelmistoon kuuluu nyt hetki lukemista ja sen jälkeen ajattelin laittaa vanhoja vaatteitani hieman kiertoon..



Keväthypetys
30 tammikuu 2009, 10:46 ip
Aihe: Kevät, Muoti, Pääsykokeet 09, Shoppailu, Vaatteet

Kevättä jokapaikassa. Ihanaa! Olen monesti pysähtynyt miettimään, miten nykyään tunnutaan kokoajan elävän tulevaisuudessa. Nyt on TAMMIKUU for God’s sake ja kaikki tursuaa kevättä. Vastaava tilanne on aina reilusti ennen vuodenajanvaihdetta, heinäkuussa on jo täysi syyshärdelli ja syyskuussa alkaa soida joululaulut. Tähän asti on aina vaan naureskeltu Hennesin onlinekaupan ennakkokuvastoille, jotka ilmestyvät siis kahdesti vuodessa: kevätkuvasto tulee loka-marraskuussa ja syyskuvasto siinä ihan viimeistään kesäkuun alussa. Mielestäni kuitenkin maaliskuukin luetaan vielä jonkinlaiseksi talveksi?
Itseäni ei toki kevättavaran saapuminen haittaa lainkaan. Minua vähänkään tuntevat tietävät suuren rakkauteni kirkkaisiin väreihin, kuten persikkaan ja keltaiseen, jotka näyttävät ilokseni olevan tulevan kevään hittivärejä. Muutoinkin tuleva season tuo tullessaan oikeastaan kaikki lempijuttuni ja muutenkin tyylilleni ominaiset piirteet. Suuresti ilahtuneena vastaanotan värien ohella löysät yläosat, ylisuuret kaulakorut, värikkäät korkokengät ja oikeasti pillit farkut. Kaikki, mitä ei ole meinannut oikein viimeaikoina muuten löytää. Ostinkin Biancosta syötävän söpöt korallinpunaiset, hiemaan oranssiin taittavat korkkarit kesärientoja varten, vaikken kyllä usko niiden kauaa säilössä pysyvän. Korkokin oli ihan inhimillinen ~8cm ja tuntuivat ihan potentiaalisilta ehdokkailta myös mahdolliseen kertaluontoiseen työkäyttöön. Lyhyeen 4h vuoroon tietenkin. Tuntuu vain, että kenkäkoot suurenevat vaatekokojen pienentyessä, kun nyt jouduin ottamaan jo Biancostakin kokoa 36, vaikka tähän asti kaikki kenkäni sieltä ovat olleet 37. Rankka elämä.

Siivosin vaatekaappini tänään, jälleen kerran. Koko päivä siinä meni ja taas koitin vähän uutta järjestystä: nyt niin, että perustrikoille on oma laatikkonsa ja muille topeille omansa. Yllätyin taas positiivisesti kaikesta mitä yllättäen löytyikin kaapin syövereistä ja luovuin taas suuresta kasasta vähemmälle käytölle jääneitä yksilöitä. Muutamia vaatekappaleita oli useassa eri värissä, parhaimpina saldoina GT:n pidempi perustoppi kahdeksassa, H&M basic neuletakki kuudessa ja yksi lempitoppini neljässä eri värissä. Tuplia löytyy muutamat, meidän ketjulta ihana röyhelötoppi ja villatakki sekä Zarasta yksi biletoppi ja Onlystä & Hennesistä lemppari lepakkopaidat (siis sellainen tosi löysä, yli-iso paita, jos joku ei tienny..).

Olen vakavasti harkinnut muuttaa blogini suuntautumista enemmän muotiin ja vaatteisiin, mutta toisaalta muotiblogeja on vallan hurjasti ja en kuitenkaan jaksaisi päivittää, saati julkaista mitään kuvia tai muuta hömppää. Taidan kuitenkin pitäytyä tässä asiassa vain lukijana ja alkaa päivittää enemmän itselleni tärkeimmästä asiasta nro. 1 eli PÄÄSYKOKEISTA. Olen jo aloittanut lukemisen ja viikonlopuksi olisi tarkoitus saada toinen kirja läpi kertaalleen.

P.S. Sinä keski-ikäinen isi, joka tänään uskaltauduit Glitteriin ostamaan tyttärellesi syntymäpäivälahjaa, ansaitsit juuri mitä suurimman kunnioitukseni.



No sinne mistä tultiinki
12 tammikuu 2009, 1:07 ap
Aihe: Löpinää, Pääsykokeet 09, Riennot, Tulevaisuus, Työ, Ystävät

Viimeinkin se iski. Pääsykoelukuinto. Viimeisen kolme kuukautta olen kärsinyt kauheasta ahdistuksesta silmälläpitäen tulevan kevään luku-urakkaa. Vielä kaksi viikkoa sitten olin aivan hätää kärsimässä ja kieltäydyin kirveelläkään tarttumasta pääsykoekirjaan. Olin myös hyvillä mielin ilmoittanut pitäväni oikein mieluusti vielä toisen välivuoden, mutta torstaina imuroidessani entrepöytiemme alusia pääsin tästä ongelmasta eroon, yhtäkkiä vain halutti lukea niin vietävästi! Väitin isille kivenkovaa, etten aikoisi tarttua toimeen ennenkuin se into oikeasti iskee, koska muuten on ihan sama luenko lainkaan, mutta eipä uskonut. Sanoi, ettei se lukuhalu sieltä tule ja että on vain mentävä verenmaku suussa. No toki töitä on tehtävä ihan tappamisen meiningillä, mutta kyllä se motivaatio pitää siellä olla. Onneksi se kuitenkin nyt iski ja odottelenkin innolla alkuviikosta saapuvia opuksia. Huomenna, tainosiis oikeastaan tänään, lupasin jo lähteä pariksi tunniksi kirjastoon harjoittelemaan istumista ja availemaan toista tilastotieteen opusta, koska täysin samaa pskaahan se kaikissa kirjoissa on.. ei ne siitä muutu vaikka kuinka toivoisinkin. Juu kyllä, matikka vaatii vielä hieman lisää motivaatiota.

Eilen oli vauhtipäivä, aamuvuoro töissä, töiden jälkeen palaveri, Flamingoon syömään maailman parhaiden työkavereiden kanssa ja sitten juhlimaan yksiä synttäreitä. Lähdin lauantaina aamulla 6.30 ja suurinpiirtein samaan aikaan olin seuraavana aamuna takasin.. No ei ihan, ehkä jo vähän viiden jälkeen. Oli huippukivaa vaikka skumppa maistuikin vähän turhan hyvin. Äsken leffailtiin tyttöjen kanssa, käytiin katsomassa Twilight. Rakastuin siihen päähenkilöön, tajuton kuumis, vaikka Lauran mielestä sillä olikin liian paksut kulmakarvat. Olen kuulemma aina kuumana miehiin, joilla on tuuheat kulmat? Jokatapauksessa, oikein viihdyttävä pätkä ja naurettuakin tuli vaikkei se ihan komedia kai pitänytkään olla. Suosittelen. Auto oli niin sakkopaikalla kun olla ja voi, mutta parkkipirkotkin oli onneksi viettämässä sunnuntai-iltaa jossain muualla. Suuntavaistoni oli vähän hukassa ja ajo-ohjeita pyytäessäni Lauralta tuli kyllä parhaat, “Aja sinne mistä tultiinki”. No sinne sitte ajettiin.



Uusivuosi
2 tammikuu 2009, 11:32 ip
Aihe: Löpinää, Pohdiskelu, Riennot, Talvi, Tulevaisuus, Ystävät

Siinä se yksi vuosi taas katosi. Vuodenvaihdetta juhlittiin Lauran&Jussin uv-partyissa, joissa oli huippumeininki. Läträttiin elintarvikevärillä ja leikittiin discovaloilla, pojat oli rakentaneet dj-tiskin vimpan päälle ja ruokaa&juomaa oli paljon. Mitäpä sitä enää muuta? Aamulla siivotessakaan ei hyvä mieli kaikonnut, vaikka lunastuskuntoon menivätkin naulakko, pyykinkuivausteline, matto ja muutama lasi.

Sitte olisi taas se hetki, kun pitäisi alkaa miettiä uuden vuoden lupauksia. Aihetta kyllä lupailuun olisi, ihan laidasta laitaan ja vaikka muille jakaa. Kärkisijoista taistelevat mm. “Ala siistimmäksi”, “Lopeta tavaroiden hukkaaminen”, “L-A-I-H-D-U-T-A ja kuntoudu” sekä tietenkin perinteiset “ota muut huomioon” ja “kunnioita äitiä ja isiä äläkä aina marise vastaan” lässytykset, mutta ovatko ne oikeastaan yhtä tyhjän kanssa? En edes muista mitä olen viime vuosina lupaillut. Muutamia asioita olisi kyllä todella syytä pohtia, niinpä laadinkin tällaisen mennyt/tuleva-listauksen, jota aion parhaani mukaan noudattaa.

Vuonna 2008

Tein paljon huonoja valintoja ja vääriä päätöksiä. Sanoin paljon vääriä ja pahoja asioita, joita en tarkoittanut. Riitelin paljon, välillä halusin olla tarkoituksella ärsyttävä ja satuttaa toista ihmistä, usein syyttä. Petyin monesti. Itkin vielä useammin.
Mutta yhtä paljon sanoin kauniita asioita ja tein hyviä valintoja. Rakastin enemmän kuin petyin. Nauroin enemmän kuin itkin, tapasin uusia ihmisiä, solmin uusia ihmissuhteita, lähensin vanhoja. Sain paljon uusia, ihania muistoja ja koin paljon ihania hetkiä. En vaihtaisi hetkeäkään pois, en edes niitä huonoja.

Vuonna 2009

Käännän uuden sivun elämässäni. Lopetan vanhoissa asioissa rypemisen ja niiden jatkuvan vatvomisen. Alan elää. Järjestän elämäni ja laadin itselleni välietappeja. Laihdun ja kuntoudun, saavutan mahdollisimman hyvän itseluottamuksen ja parannan elämänlaatuani. Lopetan mielistelyn ja sanon oman mielipiteeni tilanteissa, joissa tähän asti olen vain myötäillyt ja koittanut olla täydellinen vastapuolen silmissä. Hankin triplasti enemmän muistoja kuin viime vuonna ja annan elämän viedä. En stressaa turhista asioista, joilla ei ole merkitystä. En tunge lusikkaani joka soppaan, pidän itseni erossa muiden asioista. Yritän olla järjestelmällisempi ja shoppailla vähemmän. Aion rakastaa vieläkin enemmän. Myös muita, mutta eritoten itseäni.