Mosaiikkiunelmia


No sinne mistä tultiinki
12 tammikuu 2009, 1:07 ap
Aihe: Löpinää, Pääsykokeet 09, Riennot, Tulevaisuus, Työ, Ystävät

Viimeinkin se iski. Pääsykoelukuinto. Viimeisen kolme kuukautta olen kärsinyt kauheasta ahdistuksesta silmälläpitäen tulevan kevään luku-urakkaa. Vielä kaksi viikkoa sitten olin aivan hätää kärsimässä ja kieltäydyin kirveelläkään tarttumasta pääsykoekirjaan. Olin myös hyvillä mielin ilmoittanut pitäväni oikein mieluusti vielä toisen välivuoden, mutta torstaina imuroidessani entrepöytiemme alusia pääsin tästä ongelmasta eroon, yhtäkkiä vain halutti lukea niin vietävästi! Väitin isille kivenkovaa, etten aikoisi tarttua toimeen ennenkuin se into oikeasti iskee, koska muuten on ihan sama luenko lainkaan, mutta eipä uskonut. Sanoi, ettei se lukuhalu sieltä tule ja että on vain mentävä verenmaku suussa. No toki töitä on tehtävä ihan tappamisen meiningillä, mutta kyllä se motivaatio pitää siellä olla. Onneksi se kuitenkin nyt iski ja odottelenkin innolla alkuviikosta saapuvia opuksia. Huomenna, tainosiis oikeastaan tänään, lupasin jo lähteä pariksi tunniksi kirjastoon harjoittelemaan istumista ja availemaan toista tilastotieteen opusta, koska täysin samaa pskaahan se kaikissa kirjoissa on.. ei ne siitä muutu vaikka kuinka toivoisinkin. Juu kyllä, matikka vaatii vielä hieman lisää motivaatiota.

Eilen oli vauhtipäivä, aamuvuoro töissä, töiden jälkeen palaveri, Flamingoon syömään maailman parhaiden työkavereiden kanssa ja sitten juhlimaan yksiä synttäreitä. Lähdin lauantaina aamulla 6.30 ja suurinpiirtein samaan aikaan olin seuraavana aamuna takasin.. No ei ihan, ehkä jo vähän viiden jälkeen. Oli huippukivaa vaikka skumppa maistuikin vähän turhan hyvin. Äsken leffailtiin tyttöjen kanssa, käytiin katsomassa Twilight. Rakastuin siihen päähenkilöön, tajuton kuumis, vaikka Lauran mielestä sillä olikin liian paksut kulmakarvat. Olen kuulemma aina kuumana miehiin, joilla on tuuheat kulmat? Jokatapauksessa, oikein viihdyttävä pätkä ja naurettuakin tuli vaikkei se ihan komedia kai pitänytkään olla. Suosittelen. Auto oli niin sakkopaikalla kun olla ja voi, mutta parkkipirkotkin oli onneksi viettämässä sunnuntai-iltaa jossain muualla. Suuntavaistoni oli vähän hukassa ja ajo-ohjeita pyytäessäni Lauralta tuli kyllä parhaat, “Aja sinne mistä tultiinki”. No sinne sitte ajettiin.


Ei kommentteja toistaiseksi. toistaiseksi
Jätä kommentti



Jätä kommentti
Rivitys ja kappaleet hoituvat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, seuraavat HTML-komennot on sallittu: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>