Mosaiikkiunelmia


Ajanhallintaongelma
18 maaliskuu 2009, 8:49 ip
Aihe: Löpinää, Muoti, Pääsykokeet 09, Shoppailu, Vaatteet, Ystävät

Mulla on aina kiire. En ole ikinä missään ajoissa ja töihinkin juoksen aina 2 min ennenkuin vuoro alkaa. Jos olen kerran vahingossa ehtinyt juosten 10 minuutissa matkan, joka vie muuten vähintään 15 minuuttia, lähden siitä lähin aina vasta 10 minuuttia ennen. Olen aina se, jota odotetaan kun lähdetään jonnekin. Siis ihan mistä vaan ja minne vaan. Aina kun suunnitellaan lähtöä johonkin, on kaikki aina kiinni siitä, ehdinkö minä siihen ja siihen mennessä johonkin. Ja oli aikaa kuinka paljon tahansa, siis vaikka alkaisin valmistaa itseäni lähtöön 3 tuntia ennen, aina tulee kiire. Jos tiedän, että aikaa on, saatan kokeilla lähes kaikki vaatteeni läpi ihan kokeilun ilosta, vaikka tietäisin tarkalleen mitä aion pukea. Tässä siis vain yksi esimerkki, mihin saan aikani kulutettua.

Lukemisten kanssa on vähän sama ongelma. 10 aamulla alan valmistautua henkisesti tulevaan koitokseen. Jahkailen ja virittelen sopivaa lukupaikkaa ja unohdun katselemaan Nuorennusleikkausta ja Asuntotarjousta päivässä. Kyllä mä sitten luen kun saan aloitettua, ei sillä. Lukemiset edistyy iiihan ok, ei niin hyvin kun pitäisi, siis läheskään, mutta edistyy. Aion skarpata.

Thaimaanreissu peruuntui, harminpaikka. Jotain oli pakko päästä tekemään, joten varattiin tyttöjen kanssa ruotsinristeily matkamessuilta voitetulla lahjakortilla. Muut ei ole viime reissuilla päässeet maihin asti (itseänihän ei mikään pidä poissa sieltä) ja kaiken lisäksi kruunu on halpaa eli vapiskaa Stokiksen ostoskadut!

Ostoksista (taas kerran) puheenollen, aikasemmassa postauksessa kirjoitin kaikista massamuotivillityksistä, jotka omistan. Listaan siis lukeutui jo farkkulegginsit, feikkiuggit, crocksit (ihan työkäytössä hei), wetlook-trikoot ym. ja nyt voin lisätä jonon jatkoksi chinokset, joita olen metsästänyt jo pidemmän aikaa. Hennesin nettikaupasta löytyi täydelliset, toivotaan että ovat jotenkin sopivan kokoiset. Villityksistä puheenollen, vaikka makuni on aika.. omaperäinenkin välillä ja kaikki kammotukset ovatkin usein mieleeni, niin haluan silti nähdä sen ihmisen, joka vetää GT:n tai Onlyn kiiltävän pantteri-jumpsuitin päälleen! Hui kauhistus, ihan hirvittää kun niitä on nyt joka paikassa. En vaan kykene sulattamaan sen kaameutta. Toinen sietämätön asia on sellaiset paksut ja korkeat kiilakorot, eieiei. Toisaalta never say never..

Pitäis kirjotella taas vähän useammin niin ei tulis tällaisia 100 eri asian silppukollaaseja. Koitan taas ryhdistäytyä ja saada koneeni kuntoon. Asensin jonkun uuden superhyvän spyware-ohjelman ja se löysi muutaman tunnin skannauksen jälkeen parikymmentätuhatta matoa, eli eiköhän se tästä ala taas toimimaan..


1 kommentti toistaiseksi
Jätä kommentti

Hei! Jos televisio houkuttelee enemmän kuin lukeminen pääsykokeisiin, niin mene kirjastoon lukemaan. Minulla auttoi :)

Kommentti�Kommentit kirjoittanut Xue




Jätä kommentti
Rivitys ja kappaleet hoituvat automaattisesti, sähköpostiosoitetta ei koskaan näytetä, seuraavat HTML-komennot on sallittu: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <pre> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>