Kylläpäs aika kuluu. Elämäni ei ole sen kummemmin muuttunut hektisemmäksi tai mitään, mutta kun äsken eksyin omaan blogiini, aloin ajatella kuluneita kuukausia. Ei mitään muistikuvaa mistä on viimeksi tullut löpistyä, mutta arvatenkin oli edessä lähtö Turkkiin. Matkasta sinällään ei ole edellisten reissujen tapaan taaskaan mitään painokelpoista sanottavaa (kenties vielä vähemmän kuin aiemmista matkoista jos mahdollista), paitsi hyvä ruoka, jota suosittelen lämpimästi. Se siitä. Ei pariskunnille. Kesä on taas ohi, mitähän siitäkin sanoisi. Toki Alanyan reissu oli mieleenpainuvin muisto, mutta tuli sitä luuhattua mökillä, lintsillä ja rannallakin ihan kiitettävästi. Kaikenkaikkiaan kivaa, aurinkoista, tapahtumarikasta. Liian pian ohi. Pitkänpitkä syksy taas edessä ja sitäkin pidempi luku-urakka. Jos nyt yrittäisi sitten vähän lukeakin.
Taas pitää miettiä sanomisiaan. Muistan kun päivitin profiilikuvaukseni tuonne “Kuka”-linkkiin ja mietin toosi tarkastin jonkin muoti-ilmiön, jota olen aina vihannut yli kaiken ja jota tulisin jatkossakin boikotoimaan. Käärmeennahka valikoitui yli kaikkien muiden humpuukkien, joihin olenkin jo suurimpaan osaan langennut. No, never say never on taas todistettu kun tässä eräänä iltana töiden jälkeen löysin itseni ihailemasta Glitterissä myynnissä olevaa käärmeennahkakuvioista pikkulaukkua ja muutamaa hetkeä myöhemmin otin muovipussista ulos käärmekuvioiset leggingsit, mustat tosin, mutta kuitenkin. Kaameaa..
Uusi perheenjäsen HP Probook 4510s saapui elokuussa ja sai nimekseen Barbapapa.
Ihan hävettää. Skippasin kutakuinkin päivälleen miltei kaksi kuukautta bloggailusta – ei sillä, että tämä palstani olisi nyt mikään suurikaan juttu. Pannaan kesäloman piikkiin, oikeastaan ei vain ole ollut sellainen olo. Taino on kyllä ollut ja asiaakin ollut hirveästi, tallennetuista löytyy kymmeniä aloitettuja luonnoksia, jotka ovat jääneet sille tielleen.
Oikeastaan olen ollut kiireinen! Voi jopa puhua jonkinasteisesta elämästä. Kesän aikana on koluttu häät ja hautajaiset, mökit ja kirpputorit, puhumattakaan työnteosta. Ja tietenkin täytin taannoin vuosia, yhdeksästoista pyörähti käyntiin. Ensi vuonna se onkin sitten silmänympärysvoiteen oston paikka, kuten muuan kauneudenhoitoalan asiantuntija ystävällisesti muisti huomauttaa kertoessani viettäväni syntymäpäiviä.
Olen ollut niin touhuissani koko kesän ajan, etten ole paljon ehtinyt töitäkään miettiä, ja nyt olen jo toisiksi viimeistä päivää. Homma on ollut huippukiva ja työkaverit aivan mahtavia! Pitää toivoa, jos vaikka keksisin samasta firmasta jonkun toisen paikan vuodenvaihteeksi.
Kesälomaan palatakseni, varsinaisesta lomastahan en ole päässyt nauttimaan vielä ja painotan erityisesti sanaa vielä. Varasimme tyttöin kera matkan aurinkoon, Palma Novaan Mallorcalle tarkentaakseni, vieläpä kahdeksi viikoksi. Lähtö on nyt perjantaina ja takaisin tulemme sitten joskus syyskuun puolenvälin jälkeen.. jos tulemme. Laukku on puoliksi pakattuna lattiallani nyt jo kolmatta-neljättä viikkoa ja huomenna se pitäisi jotenkuten saada kasaan. Eihän siellä montaa riepua tarvitse, mutta niitä on kuitenkin oltava mukana määrällisesti vähintään koko seurueelle joka päiväksi, että on sitten mistä valita. Kenkien kanssa tulee ongelma, ne kun painavat niin tuhottomasti. Homma on nimittäin niin, että mukana on oltava ainakin rantasandaalit (tietenkin, mieluummin kahdet, tämä lienee itsestäänselvyys), muutamat korkokengät (ei kukaan voi samoilla koroilla kulkea iltariennoissa kahta viikkoa), tavalliset kävelylipokkaat, ehkä kahdet (loaferit, ballerinat, mitkä ovatkaan, kuuluvat perusvarustukseen varsinkin siinä vaiheessa kun rantasandaalit ovat hiertäneet varvasvälit, ja korkkarit kantapäät, verille) ja tadaa, koossa onkin jo kahdeksan kenkäparia, joista ikuisuuden kestävän karsinnan jälkeen on päädytty kuuteen pariin. Ja niistä ei enää vaan voi tinkiä!
Viime kesänä Kreetan reissulla laukkuni paino ylitti paluumatkalla enimmäisrajan 15 kilolla (tällöin onnekseni kuitenkin koitui laiska, epäystävällinen ja kielitaidoton virkailija, joka näki itselleen helpommaksi antaa asian vain olla) ja näyttää pahasti siltä, ettei kauas jäädä nytkään. Kaiken lisäksi käytössäni on uusi laukku, joka jo itsessään painaa lähes 6 kg, ja johon tilavuudeltaan mahtuisi isommankin suurperheen maailmanympärysmatkan tarvikkeisto.
Asiasta kolmanteen, kauniiseen ja helteiseen kesääni on kuulunut myös siivousta. Paljon siivousta. Olen siivonnut ja järjestänyt kotimme lähes kaikki kaapit sekä suurimpana urakkana huoneeni ohessa sijaitsevan vaatekomeron, joka on tähänasti ollut suurinpiirtein rintaan asti täynnä tavaraa (lähinnä omaani) ja jossa ensisijainen asioimismuoto on ollut rivakka rintauinti (komerossa säilytän mm. kaikkia laukkujani sekä mekkoja ja muita vähän parempia vaatteita). Perusteellisen raivauksen ja järjestelyn jälkeen ongelmaksi muodostui laukkujen säilöntä, niille kun ei millään löytynyt järkevää paikkaa.
Mutta kuten jo monesti todeksi havaittu, ei ole mitään niin viisasta kuin nainen. Tyhjensin pari tankoa vaatteista, joita ei kuitenkaan ikinä käytetä enää, ja asetin laukkuni kauniiseen rivistöön vaatetangoille, siinähän killuvat nyt kuin vitriinissä. Uusimman laskennan mukaan niitä on 26, sunnuntaina kirpparilla ollessani luovuin nimittäin seitsemästä laukusta. Kehaisempa vielä samaan syssyyn korjanneeni lukion kakkosella tuntemattomasta syystä hajonneen graafisen laskimeni fileointiveitsellä, leikkelehaarukalla ja uudella backup-memory-paristolla.
Aikamoista. Oli rattoisin juhannus miesmuistiin! Keräännyttiin Jennin ja Mikan luokse grillailemaan siinä iltapäivästä ja alettiin virittäytyä juhlatunnelmaan. Ruokaa oli varattuna riittävästi vaikka vähän suuremmallekin joukko-osastolle – toisaalta ruoan suuri määrä ei ole ikinä tuottanut ongelmia meidän porukoissa. Ja hyvää oli! Vähän vettä ripotteli välillä, mutta katetulla terassilla se ei haitannut. Huippumukavaa oli ja ilta vierähti pikkutunneille ihan huomaamatta. Juomaakin oli kyllä ihan riittämiin, varsinki itselleni, kun ei ole tullut juopoteltua nyt vähään aikaan. Aamun jo kajastaessa lainasin Jennin pyörää ja tankojuoppoilin kotiin, itseasiassa siitä on muodostumassa lähes traditio.
Töissä on kivaa. Olen viihtynyt loistavasti ja työkaverit ovat ihan huipputyyppejä, vaikka vihaankin pakollisia turvakenkiä. En siltikään jaksaisi hinata vuotta odottaen oman elämän alkua. Vielä muutamia kuukausia sitten mietin, ottaisinko opiskelupaikkaa vastaan ollenkaan. Nyt on tuokin asia onneksi valaistunut, olisin enemmän kuin innoissani jos pääsisi edes sitä matikkaa lukemaan.
Herkkulakkoni, joka alkoi viime maanantaina ja kesti upeasti viikon, murtui Juhannusaattona. Toisaalta se oli odotettavissa ja voin hyväksyä sen. Huomenna jatkuu taas uudella innolla, viikonlopun ruokarepertuaarin jäljiltä olo on kuin sinivalaalla eikä kengätkään meinaa mahtua jalkaan. Hyh.
Haluaisin samanlaisen vaatekomeron kuin Sinkkuelämän Carriella siinä uudessa leffassa. Anyone?
Ensisiksi täytynee kertoa järkyttävät uutiset. Blogissani vieraili perjantaina 85 ihmistä, siis yhtenä päivänä? Villiä, en ole oikein ikinä katsellut statistiikkoja (a. koska en tiennyt ja b. en oikeastaan halunnutkaan) ja koin yllättyksen, että vierailijoita todella on PALJON muutenkin. Siis tietysti minun suuruusluokassani paljon, täytyy muistaa etten oikeastaan kirjoittele kuin itselleni.
Olen löytänyt aivan uuden harrastuksen! Siivous, joka on aikaisemmin tuntunut yhdeltä maailman kauheimmista asioista, on herättänyt allekirjoittaneessa aivan uusia puolia. Haluksi luokiteltavan siivoushimon voisi tietenkin yhdistää jos jonkinlaisiin asioihin, onneksi ks. tilanteesta ei kuitenkaan ole kyse. Toki kyse voi olla alitajuntaisesta lukemisen välttelystä, jota olen ahkerasti harrastanut viimepäivinä muutenkin – ja ihan tietoisesti. Faktat ruutuun: aika loppuu, enkä ole lukenut tarpeeksi. Motivaationi on erityisen hyvä leikkimään kuurupiiloa, tosin osa voi johtua ihan pelkästä opiskeluväsymyksestä. Haluaisin kyllä mieluusti aloittaa opinnot ja ennenkaikkea muuttaa jo syksyllä, mutten voi väittää omaavani sellaista sielun paloa, jota näkee toisissa – etenkin niissä, jotka ovat välivuotensa viettäneet jo mahdollisesti useampaankin kertaan. Tarkoitan tässä siis opiskelua ylipäätään, en psykologiaan kohdistuvia haluja, sillä niitä riittää kyllä.
Jospa nyt saisin loruni lausuttua kerrankin lyhyemmässä mittakaavassa, olin menossa nukkumaan jo puolitoistatuntia sitten, mutta jumituin nelosen sivuille tekemään testejä.
<anny> haha kiva oon gabrielle täydellisist naisista.. pinnallinen materialisti ja petän mun miestä nuoren puutarhurin kaa :))))
<vamppampam> no gabrielle on just hyvä, sotkee kaikki miesjutut niinku sä ku ei tiijä mitä haluu
**
p.s. voin kertoo, et olin tänään laiturilla ottamassa aurinkoo biksuissa, oli kivaa
Tunne-elämäni on kieroutunut. Ehkä se on aina ollut kiero kuin korkkiruuvi, tai ehkä en vain ole samalla aaltopituudella muiden kanssa. Ainakin onnistun aina suututtamaan jonkun silloin, kun vähiten on tarkoitus. Ihmissuhteeni harvoin menevät suunnittelemallani tavalla, olen aina joko askeleen edellä tai vastaavasti jäljessä. Luulen ja väitän edelleen olevani hyvä ihmistuntija ja taitava tulkitsemaan muiden tunteita ja sosiaalisia tilanteita, mutta miksi kaikki aina menee pieleen? Aloin taas kaipaamaan uusia tuulia. Keväällä kaikki ovat rakastuneita, jopa pihapiirin oravat kulkevat hännät toisiinsa kietoutuneina. Oikein sydäntä särkee katsoa miten pojat hemmottelevat tyttöjään ja toisinaan ikävöi omaakin syliä – toisinaan taas ei. Seurustelu sinällään voi ruveta ahdistamaan liikaakin, jos toinen on liikaa läsnä ja henkilökohtaisesti tarvitsen keskimääräistä enemmän omaa aikaa vain itseni kanssa. Mielialakin on jotenkin alakuloinen, menköön väsymyksen ja päivän kinasteluiden piikkiin. Kas siinä viikon blogivuodatusannos.
Kyllä Helsinki on sitten kaunis kesäisin. En oikeastaan kaipaa sinne puita tai nurmikoita, niitä kuitenkin löytyy ihan riittävästi. Kauneimpia ovat auringonvalossa kylpevät kujat, kadut, aukiot ja vanhat rakennukset. Pistäydyin tänään vähän Rautatieasema – Forum – Kamppi – linjaa pidemmälle, enkä muistanutkaan, taino tiennytkään, millaisia paikkoja sieltä löytyy. Mietin taas muuttoa. Pitäisikö sitä toivoa syntyneensä jossain muualla, koska vaikka kovasti väitän, etten jää kaipaamaan Helsinkiä, se ei ole totta. Tähän väliin sopisi ylistys Kjell Westön uusimmalle eepokselle, Missä kuljimme kerran on nyt luettu toistamiseen ja lukeutuu uusiin suosikkeihini.
Aamupäivästä oltiin tosiaan psykanlaitos-sightseeingilla, joka jatkui iltapäivästä iltayhdeksään asti tilastomatikalla. Enpä ollutkaan kunnolla lukenut taas viikkoon, kyllä hävettää. No tänään kasasin sitten epäparametriset testit kokoon niin, ettei niihin tarvinne enää palata. Huomenna olisi tarkoitus hieman syventyä taas neuroon, josta lyhyimmät 6 ja 8 luvut olisi saatava lukaistua taas kertaalleen, jos katsoisi mitä on muistiin jäänyt. Tilastotieteen kirjaan alkaa usko pian loppua, kirjassa on virheitä niin tiheään tahtiin, ettei uskoisi sen olevan selväpäisenä kirjoitettu. Netistä löytyvän virhelistan lisäksi valmennuskurssilla jaettiin pitkät listat uusista virheistä ja kokoajan löytyy lisää. Ei siinä mitään, mutta kun muutenkin pitää keskittyä, että tajuaisi. Tähän mennessä ongelmia ymmärtämisessä ei ole ilmennyt, mutta olenkin oikeastaan kunnolla opetellut vasta epäparametrisiin menetelmiin asti, ja nythän ne vaikeimmat asiat sitten vasta alkavatkin. Olen kyllä ollut tyytyväinen kurssiin, uusia kavereitakin on löytynyt. Kaavojen muistaminen kokeessa tulee olemaan haaste, mutta voisin hyödyntää annettuja vinkkejä ja todella liimailla kaavoja vaatekaapin oveen. Näkömuisti hoitaisi ainakin osan. Palikkalaskimeenkin pitäisi tehdä intiimimpiä tuttavuutta, tuo omani on vaan niiiiiin paljon mukavampi.
Tekniikan museo on ilmiliekeissä ja kitkerä käry kantautuu tänne saakka, toisaalta eihän tästä pitkä matka sinne ole. Nyt se on kai jo hallinnassa, mutta varmasti haisee vielä ainakin koko huomisen päivän. Ylioppilaspipo olisi hankittava, kengätkin puuttuu. Laihduttaakin pitäisi. Jopas tuli taas paljon kaikenlaista .. Jospa päivä alkaisi pikkuhiljaa olla pulkassa.
Mikä on kaikkein varmin kesän alkamisen merkki? Se, kun ensimmäiset pussikaljoittelijat valtaavat Kiasman pihan. On harvoja niin mieltälämmittäviä näkyjä. Nyt kun puheeksi tuli, suosittelen päivän piristeeksi myös uuden Kevätpörriäisen vitsipalstaa, jonka satoa ahkerasti viljeltiin myös lauantain L&L junglepartyissa.
Tänään kurssittelin taas tilastomatematiikan parissa ja eilen sain jopa viimeinkin lähetettyä yliopistojen hakulomakkeet. Lähtipä yksi synti harteilta, valitettavasti vain yksi. Aika vuorokaudessa ei tunnu mitenkään riittävän. Olen harvinaisen laiska ja ajatuskin tuntuu kulkevan erityisen hitaasti nyt, kun ei ole koulua eikä töitä. Mietin vain kauhulla ensi vuotta, että jos en pääsekään yliopistolle ja edessä on koko vuosi pelkkää laiskistumista. Ehkä se sitten jossain vaiheessa vaihtuu motivaatioksi tehdä jotain? Se nähdään sitten, tilanne on nimittäin niin, että näillä lukemisilla en kehtaa mennä edes näyttäytymään pääsykokeisiin.
Viikonloppuna oli tarkoitus lähteä porukalla mökille, mutta taitaa valitettavasti jäädä väliin, flunssa nimittäin tekee tuloaan eikä vappuna sovi sairastaa kun juhlatkin tulossa. Caro lupasi tuoda tequilaa, siitä kun on aivan erityisiä muistoja, joista ei sitten sen enempää.
Sorruin eilen ja toissapäivänä lähtemään kaupungille, vaikka vakaasti vannoin olevani menemättä. Eksyttiin sitten kenkien alennusmyyntiin ja mukaan tarttui tummanturkoosit perusavokkaat. Ne oli vaan pakko saada – ihan jo tämän pussikaljakauden aloituksen ja veronpalautusten kunniaksi. Olivat vielä uskomattoman hyvät jalassa! Eilen laitoin ne sitten kaupungille jalkaan ja julistin vielä kovaäänisesti, miten tuntuu ihan siltä, ettei olisi korkoja ollenkaan! Kotiin sipsuteltiinkin sitten hyvin hitaasti ja väkinäisesti. Joten siskot, vinkki numero tuhatsatakaksikymmentäkolme kuuluukin: älä ikinä laita korkokenkiä kaupungille kuvitellen niitä kävelykengiksi, koska uudet korkkarit eivät ikinä ole hyvät jalassa ensimmäisellä käyttökerralla. Lauri Nummenmaata lainatakseni “tämä lienee intuitiivisestikin selvää.” Kyseinen lausahdus löytyy muuten ainakin parisenkymmentä kertaa Käyttäytymistieteiden tilastolliset menelmät – teoksesta, jonka pariin aion syventyä vielä hetkeksi.
Lopputilipäivä. Odottelin jotain suurempiakin lomarahoja yms, mutta eipä niitä sitten tullut. Työtodistuskin pitäisi käydä kinumassa. Innostuin näin yötä myöten vielä blogittelemaan, kun vammaen kanssa päätettiin taas alkaa parantaa maailmaa. Olin siis menossa jo nukkumaan tuossa puoli tuntia taaksepäin.
Että olen sitten huono olemaan yksin ja toimettomana kaikki päivät. En saa edes luettua yhtään. Parhaitenhan mulla varmaan meni viime syksynä ja viime keväänä kun kirjoitin koulun ohella, silloin ihmeesti jakso lukeakin. Tämä lukuloma on ihan roskaa, olispa edes jotain töitä niin aktivaatiotaso ei olisi täysin nollassa. Huomenna olisi joku äikän aineistoaineen kertaustunti, Jenni sanoi sen olleen täyttä potaskaa ainakin keskiviikkona. Jos oikein hirveästi huomenna väsyttää niin jää kyllä väliin. En ole vieläkään uskaltanut käydä kysymässä enkun kuuntelun pisteitä. Kaikilla on mennyt ihan ilmiömäisen huonosti ja ne on kaikki mua parempia kuuntelijoita. Kauhulla jään odottamaan, kun kuitenki olisi ollut jees saada enkusta M. Ja kaiken kruunaa, että omasta mielestäni se kuuntelu oli aika helppo.
Liitin tänään blogin linkin IRC-Gallerian profiiliini. Typerää ehkä, heti kun esimerkiksi vammae löytää tänne, saan takuuvarmasti sellaiset pilkat niskaani ettei ole ennen nähty. Etsiskelin päivällä ilmaista domainia tälle, kun olisin halunnut osoitteen omalla nimelläni, taisiis ettei se olisi tuolla blogin nimellä, kun ei ollut wordpressillä oikein mitään hyviä vapaana. Onko sillä nyt sitten väliä. Niin ja sekin oli taas yksi hyvä tekosyy olla lukematta, ihan kuin muuten olisin jaksanut vaivata päätäni noinkin polttavan kiireellisellä asialla.
En jaksa odottaa. Olen kyllästynyt odottamaan elämää. Haluan Turkuun. Haluaisin jo kaikkien kirjoitusten olevan ohi, nyt en oikeastaan jaksa edes välittää miten menevät. Pääsen kuitenkin ylioppilaaksi, se on pääasia. Sitten seuraa kuumottavat kolme kuukautta pääsykokeisiin, jonka jälkeen kärvistelen vielä heinäkuun puolillevälin tuloksia odotellessa. Haluan Turkuun.
Mitähän sitä kesällä tekisi. Töitä tietenkin, mutta ollaan myös kaavailtu vähän jotain roadtrippiä tyttöjen kanssa ja sitten tietysti pitänee taas järjestää perinteinen Annyn möksä, tällä kertaa jo kolmannen kerran. Se on yksi traditio, josta voisi pitää kiinni jatkossakin. Vaikka aina lauantaiyönä, tai viimeistään sunnuntaiaamuna, haukun pojat siivottomuudesta ja ihan yleisestä sietämättömyydestä, on viikonloput olleet aina onnistuneita. Että sellaista.
