Raahauduin aamulla töihin reilua tuntia ennen kauppakeskuksen liikkeiden aukeamista ja vastassani oli vallan odottamaton ja erilainen näky arkiaamuisin normaalisti niin tyhjään, hiljaiseen ja rauhalliseen atriumiin verrattuna. Pitäisi useammin käydä ihan vain katselemassa 7.45 aamulla tunkeilevaa väkijoukkoa ja ihmisiä, jotka roikkuvat yläkerroksen kaiteilla päästäkseen lähemmäs vielä pitkään kiinnipysyviä rullaovia. Ja kun kello vihdoin tulee tasan, rullaovet aukeavat, ilmoille pärähtää sarkastisesti kirkollistyylinen halleluja-hoilotus ja kirkas valo lankeaa ryysivään ihmismassaan, joka kuollakseen pelkää jäävänsä ilman sinä päivänä myyntiin tulevia tukisukkahousuja tai kertakäyttöteriä, jotka ovat sentään 40 cnt halvempia kuin normaalihintaisina. Mieleen tulee väkisinkin jonkinlainen uskonto; kyllähän siihen jokin ylempi voima tarvitaan, että ihmiset heräävät vielä pimeän aikaan ja majoittuvat kauppakeskuksen ovien eteen jonottamaan, aivan kuin jaossa olisi taivaspaikkoja – nyt shokkihintaan tasarahalla! Ja vain tämän päivän.
Pata kattilaa soimaa, menin sinne töiden jälkeen itsekin etsimään edullista kosmetiikkaa ja sitä löytyikin runsain mitoin. Taas on vuoden varoiksi ripsivärit ja hiuslakat, vedenkestävän meikinpoistoaineet ja vanupuikot. Suurin osa oli sellaista peruskäyttötavaraa, jota kuluu vuoden mittaan, mutta mukaan mahtui jokunen heräteostoskin. En todellakaan tarvitse strassikivin koristeltua lasiviilaa, vaikka se onkin varmasti hyödyllinen sen muutaman kerran, jonka jälkeen hukkaan sen.
Hullujen päivien kaltaiset superpyllytyspäivät ovat siitä omituisia, että ne tuntuvat karkoittavan shoppailuhalut jopa itseni kaltaisesta himoshoppaajasta, jota ei haittaa ahtaat hyllynvälit tai huonosti ilmastoidut sovituskopit, puhumattakaan pitkistä kassajonoista. Siellä vain yksinkertaisesti iskee pakkoahdistus viimeistään matkalla ulko-oville kolmensadan kanssakulkijan tavoin.
Huomenna olisi edessä kunnon sukujuhlat. Pitkästä aikaa pääsen taas kuulemaan voivottelua aviottomuudestani sekä muutamasta liikakilostani, samoin kun varmasti opiskelupaikattomuudesta sekä yleisestä saamattomuudesta elämän muilla osa-alueilla. Edessä on varmasti hauskat pirskeet, kun osaa pysyä kaukana muutamasta tietystä kompastuskivestä. Sinällään hauskaa ja erikoista, juhlissa on 70-luvun teema ja olemme serkkuni kanssa päättäneet pukeutua ABBA-henkeen, överisti tietenkin koska paras asu palkitaan. Jos joku bongaa Jyväskylän yöelämästä kirkkaanoranssin satiiniasun tai paljon sähkönsinistä ja kultaisia paljetteja + olkatoppauksia ja trumpettihihoja, on todennäköisesti juuri nähnyt meidät (toivottavasti kovin moni ei ole liikkeellä samalla tyylillä).
Kylläpäs aika kuluu. Elämäni ei ole sen kummemmin muuttunut hektisemmäksi tai mitään, mutta kun äsken eksyin omaan blogiini, aloin ajatella kuluneita kuukausia. Ei mitään muistikuvaa mistä on viimeksi tullut löpistyä, mutta arvatenkin oli edessä lähtö Turkkiin. Matkasta sinällään ei ole edellisten reissujen tapaan taaskaan mitään painokelpoista sanottavaa (kenties vielä vähemmän kuin aiemmista matkoista jos mahdollista), paitsi hyvä ruoka, jota suosittelen lämpimästi. Se siitä. Ei pariskunnille. Kesä on taas ohi, mitähän siitäkin sanoisi. Toki Alanyan reissu oli mieleenpainuvin muisto, mutta tuli sitä luuhattua mökillä, lintsillä ja rannallakin ihan kiitettävästi. Kaikenkaikkiaan kivaa, aurinkoista, tapahtumarikasta. Liian pian ohi. Pitkänpitkä syksy taas edessä ja sitäkin pidempi luku-urakka. Jos nyt yrittäisi sitten vähän lukeakin.
Taas pitää miettiä sanomisiaan. Muistan kun päivitin profiilikuvaukseni tuonne “Kuka”-linkkiin ja mietin toosi tarkastin jonkin muoti-ilmiön, jota olen aina vihannut yli kaiken ja jota tulisin jatkossakin boikotoimaan. Käärmeennahka valikoitui yli kaikkien muiden humpuukkien, joihin olenkin jo suurimpaan osaan langennut. No, never say never on taas todistettu kun tässä eräänä iltana töiden jälkeen löysin itseni ihailemasta Glitterissä myynnissä olevaa käärmeennahkakuvioista pikkulaukkua ja muutamaa hetkeä myöhemmin otin muovipussista ulos käärmekuvioiset leggingsit, mustat tosin, mutta kuitenkin. Kaameaa..
Uusi perheenjäsen HP Probook 4510s saapui elokuussa ja sai nimekseen Barbapapa.
Mikä ihana ilma! Ajelin tänään ensimmäistä kertaa kattoikkuna auki oikeasti sen takia, että oli lämmintä eikä vaan siksi, että se automaattinen kattoikkuna on niiiiin kiva. Suunnattiin keskustaan käyttämään vanhentuvat leffaliput ja nauttimaan kuivista kaduista ja auringonpaisteesta. Milk oli ihan hyvä, vähän hidastempoinen, mutta menetteli. Keväisesti pukeuduin mekkoon ja ballerinoihin, otin varuiksi kyllä mukaan villapaidan ja kaulaliinan, mutta saivat onneksi jäädä autoon. Lauralla oli tietenkin kylmä, muutoin olisi saatettu jopa korkata terassikausi. Metsästettiin korkkareita, mutta sadoista pareista ei ihme kyllä löytynyt sitä oikeaa tänään. Myöskään vaatekaupoista ei tarttunut mitään matkaan! Siis todella, en ostanut yhtäkään paria kenkiä, en yhtään uutta paitaa, mekkoa tai muutakaan vaatetta – vain yhden vyön, jota meninkin hakemaan vartavasten. Uskomatonta, tosin ihan hyvä, sillä rahatilanne ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen ja seuraavaan palkkapäivään on vielä pitkä matka.
Huomenna olisi tarkoitus yökyläillä Suskilla ja syödä Bailey’s-juustokakkua, nam.
Äää olen pulassa. Pääsykoe lähestyy varmasti, eikä edes niin hitaasti. Liian nopeasti ja varmasti. Olen käsittämätön luuseri enkä ansaitsekkaan päästä yliopistoon tällä motivaatiolla. No, aikaa on vielä vajaa puolitoista kuukautta ja koitan parantaa loppua kohden, lähempänä ei auta kuin toivoa arvaavansa hyvin. Arvasin viime keväänä Turussakin tosi hyvin, en tarpeeksi hyvin, mutta hyvin. Pitäisi varmaan alkaa lottoamaan. Lottovoitto takaisi hulppean elämän, summasta riippuen minun rahankäytölläni ei välttämättä kovin pitkäksi aikaa. Nojoo, liirumlaarum, jotain asiaa. Kevät on alkanut, tai ainakin päätin niin. Siirsin talvitakit varastoon ja kevättakit tilalle, jonka seurauksena tänään hytisten kipitin (en juokse kuin pakon edessä) autosta 30 metrin matkan kauppakeskuksen lämpöön. Kevätheilakin on koeajettu, tosin jouduin pakon edessä laittamaan sen uhkaamani villapaidan alle. Yhteisestä elostamme tulee pitkä ja mukava.
Haluaisin jälleen kerran palata alltime lempiaiheeseeni: onko mitään viisaampaa kuin nainen? Unohdin vallan kertoa ruotsinristeilymme kaikkien aikojen suurimman neronleimauksen. Tietenkin asiaan voisi liittää myös teorian “hätä keinot keksii”, mutta ei kyllä näin hyvää keinoa. Tilanne siis oli seuraava: olimme tax-freestä hamstranneet enemmän ja vähemmän enemmän prosenttimerkillisiä juomia sen verran, että niitä varmasti riittäisi. H-hetki koitti ja lasipullot (joita oli suurin osa) oli aika korkata. Seurueessamme ei ole ikinä ollut pulaa avaajista, koska yleensä vähintään 75%:lla meistä neljästä on aina korkinavaaja avaimissa, laukussa, taskussa, missä nyt ikinä sattuukaan olemaan. Mutta aina niitä on. Hytissä karu tilanne iski: ei yhtäkään avaajaa matkassa. Kaikinpuolin teknisesti lahjattomina kukaan ei osannut avata stenkulla tai pöydänkulmaa vasten yrityksistä huolimatta – emmekä sentään niin juoppoja ole, että hampaita olisi käytetty. Hetki jo harkittiin avaajan ostamista tax-freestä, kunnes kaikkien aikojen niksipirkka nro 1 sai alkunsa. Tässä vaiheessa suurin ylistys kuuluu Lauralle, joka keinon keksittyään vielä uhrasi omansa yhteisen hyödyn nimissä. Niksin nimi on siis ripsentaivuttajat, ja empiirisen tutkimuksen mukaan Hennesin taivuttajilla kestää avata n. 4-5 pulloa olettaen, ettei taivuttimista ole sen jälkeen iloa kuin korkeintaan hammastikkuina. Aseta taivuttimet niin, että korkin reuna jää yhteenpuristuvien osien väliin, purista ja käännä vapaalla tyylillä ylös. Auki saatujen pullojen nauttimisen aikana on juuri sopivasti aikaa suuresti riemuita uudesta nerokkaasta keksinnöstä, sekä huomata se vessan oven vieressä seinässä oleva pullonavaaja.
Aihe: Kevät, Löpinää, Pääsykokeet 09, Riennot, Shoppailu, Vaatteet, Ystävät
En kertakaikkiaan pääse eteenpäin tuosta “Kehityspsykologian keskeiset tutkijat ennen ensimmäistä maailmansotaa” – luvusta. Ei se edes ole mitään ihmeellistä tekstiä, vaikka olenkin siitä messunnut kaikille, jotka ovat lukemisistani erehtyneet jotain kysymään. Ne eivät millään ota nyt onkeensa, olen koittanut sitä tilastonkin kirjaa paukuttaa, mutta se se vasta puuta onkin. Tilastosta puheen ollen, en vaan yksinkertaisesti voi sietää sitä. Kombinatoriikkaan ja todennäköisyyksiin asti saatan kärsiä, mutta heti kun kääntyy jos jonkinlaisiksi testeiksi niin sietokyky ylittyy. En ihan oikeasti ole niin kiinnostunut siitä, voidaanko 5% virhemarginaalilla sanoa, että Prisma on Cittaria halvempi tai toisinpäin.. tai jotain sellaista, jota on kirjat pullollaan. Ärh, nyt jostain sitä motivaatioo ja pian! Nyt aikaa vielä on, mutta tiedän loppuakohden tulevan aivan tolkuton kiire. Viime keväänä luin viimeistä kappaletta vielä Turussa hotellissa yöllä.. nyt vähän paremmalla taktiikalla.
Olo on hieman kipeä ja pelkään hieman sen pahenevan viikonloppua kohden. Supervitamiinipommit, tee ja UNI ovat parhaita lääkkeitä, mutta huonoimmassa tapauksessa Buranan voimalla sitten. Huomenna on edessä massiivinen pyykinpesuoperaatio ja pakkaamisen aloittaminen (= lukemisen välttely). Yritän tällä kertaa saada tavarani mahdutetuksi pieneen viikonloppukassiin, mutta lopputulema jää nähtäväksi. En ole ikinä vielä onnistunut siinä. Toisaalta suuremmatkin vetolaukut ovat aina tuppautuneet menemään täyteen viimeistään sitten niistä tuliaisista (itselle siis..), niin kiinteistä kuin nestemäisistäkin.
Hammaslääkärikammo on virallisesti taltutettu. Olen ravannut muutaman viikon sisään 3 kertaa hammaslääkärissä ja vielä olisi pari edessä. Pitikin mennä vinoilemaan Susulle viisaudenhampaattomuudesta, nyt olen itse vetänyt haljua sosekeittoa viikon verran ja toinen puoli olisi vielä edessäpäin. Onneksi ensi viikonlopun laivareissun buffettia ajatellen olen täysissä ruumiin voimissa ja hymykin on valkoinen kaikenmoisten operaatioiden jälkeen.
Hennesiltä tuli tänään sähköpostia. Muistan kerran aikaisemmassa postauksessa naureskelleeni syyskuvastojen ilmestymistä huhtikuun lopulla, mutta nyt pyörrän sanani. Otsikolla “VIP Fall Fashion” pamahti ilmoitus, jossa iloisesti kerrottiin “uuden jännittävän sesongin pian lähestyvän” ihanine syysvaatteineen ja mikäli suurkuvastosta tilaisi huhtikuun aikana tms, saisi huikean -10% alennuksen koko satsista. Olisihan se toki kiva saada aikaisemmat syyskuteet tässä välissä pois ennen uusia.. Haloo nyt on maaliskuu ja kevätkään ei ole vielä tullut! Korontapposoraa on tiet täynnä vielä piiitkään ennenkuin virallisesti julistan kevätkauden alkaneeksi.
P.S. Pikkumusta tuli, superkiva ja superlyhyt, auts. Pitää varmaan hankkia jotkut slimmaavat sukkikset. Löysin Biancon alelaarista ihanat ruskeat saapikkaat -50%, Jenniä huvitti kovasti. Koitin lahjoa sitä olemaan vasikoimatta Lauralle ja Suskille, mutten usko onnistuneeni.
Mulla on aina kiire. En ole ikinä missään ajoissa ja töihinkin juoksen aina 2 min ennenkuin vuoro alkaa. Jos olen kerran vahingossa ehtinyt juosten 10 minuutissa matkan, joka vie muuten vähintään 15 minuuttia, lähden siitä lähin aina vasta 10 minuuttia ennen. Olen aina se, jota odotetaan kun lähdetään jonnekin. Siis ihan mistä vaan ja minne vaan. Aina kun suunnitellaan lähtöä johonkin, on kaikki aina kiinni siitä, ehdinkö minä siihen ja siihen mennessä johonkin. Ja oli aikaa kuinka paljon tahansa, siis vaikka alkaisin valmistaa itseäni lähtöön 3 tuntia ennen, aina tulee kiire. Jos tiedän, että aikaa on, saatan kokeilla lähes kaikki vaatteeni läpi ihan kokeilun ilosta, vaikka tietäisin tarkalleen mitä aion pukea. Tässä siis vain yksi esimerkki, mihin saan aikani kulutettua.
Lukemisten kanssa on vähän sama ongelma. 10 aamulla alan valmistautua henkisesti tulevaan koitokseen. Jahkailen ja virittelen sopivaa lukupaikkaa ja unohdun katselemaan Nuorennusleikkausta ja Asuntotarjousta päivässä. Kyllä mä sitten luen kun saan aloitettua, ei sillä. Lukemiset edistyy iiihan ok, ei niin hyvin kun pitäisi, siis läheskään, mutta edistyy. Aion skarpata.
Thaimaanreissu peruuntui, harminpaikka. Jotain oli pakko päästä tekemään, joten varattiin tyttöjen kanssa ruotsinristeily matkamessuilta voitetulla lahjakortilla. Muut ei ole viime reissuilla päässeet maihin asti (itseänihän ei mikään pidä poissa sieltä) ja kaiken lisäksi kruunu on halpaa eli vapiskaa Stokiksen ostoskadut!
Ostoksista (taas kerran) puheenollen, aikasemmassa postauksessa kirjoitin kaikista massamuotivillityksistä, jotka omistan. Listaan siis lukeutui jo farkkulegginsit, feikkiuggit, crocksit, wetlook-trikoot ym. ja nyt voin lisätä jonon jatkoksi haaremihousut, joita olen metsästänyt jo pidemmän aikaa. Hennesin nettikaupasta löytyi täydelliset, toivotaan että ovat jotenkin sopivan kokoiset. Villityksistä puheenollen, vaikka makuni on aika.. omaperäinenkin välillä ja kaikki kammotukset ovatkin usein mieleeni, niin haluan silti nähdä sen ihmisen, joka vetää GT:n tai Onlyn kiiltävän pantteri-jumpsuitin päälleen! Hui kauhistus, ihan hirvittää kun niitä on nyt joka paikassa. En vaan kykene sulattamaan sen kaameutta. Toinen sietämätön asia on sellaiset paksut ja korkeat kiilakorot, eieiei. Toisaalta never say never..
Pitäis kirjotella taas vähän useammin niin ei tulis tällaisia 100 eri asian silppukollaaseja. Koitan taas ryhdistäytyä ja saada koneeni kuntoon. Asensin jonkun uuden superhyvän spyware-ohjelman ja se löysi muutaman tunnin skannauksen jälkeen parikymmentätuhatta matoa, eli eiköhän se tästä ala taas toimimaan..
Rakas kevätheilani (Soaked In Luxuryn trenssi) löytyy uusimmasta Cosmosta sivulta 37. Kaulus on livenä vähän röyhelömpi ja helma leveämpi kuin kuvassa. Mieletöntä, että kerrankin omistan jotain, ennenkuin se on päätynyt yleiseen huutoon. Ei sillä, että ostaisin tavaroita vain sen perusteella, mikä on mukamas “in”, vaikka tällä hetkellä omistan virallisesti kai kaikki karmeaksi luokitellut massamuotivillitykset kuten feikkiUggit, farkkulegginsit, wetlook-legginsit, kivipestyt kasarifarkut ynnämuut vastaavat, jotka jakavat kansan yleensä kahtia: joko rakastaa tai sitten vihaa.
Kävin tänään kampaajalla. 158 € ja näytän ihan samalta. Luottokampaajani hiustenleikkuu & väri-yhdistelmä on muutoin erittäin edullinen, mutta jos hairahtaa ostelemaan Tigin uusia shampooita ja jotain silkkikosteutusaineita niin aika äkkiä siihen se 100e tulee lisää.. Hupsista. Yleensä keksin aina jotain erikoista uutta kampaajalla käydessäni. Viimeisimpiä ovat olleet takaa lyhyt ja edestä pitkä malli, joka oli alta värjätty liilaksi. Siitä tykkäsin kovasti, harmi vaan ettei liila oikein sovi minkään värikkään vaatteeni kanssa ja näin kevään tullen en aio muihin pukeutuakkaan. Jotain tummanruskeaa/mustaa harkitsin myös (siis alle), mutta päädyin nyt kuitenkin vain leikkaamaan kuolleet pois, muotoilemaan vähän ja kirkastamaan kokovaalean kuontaloni supervaaleaksi.
Työporukan yhteinen risteily lähenee. Lauantai-iltana lähdemme juhlistamaan ansaittua myyntikisan voittoa Tallinnan risteilylle, huippua. Huomenna sovittiin Julian kanssa shoppailukierros keskustassa, ihan kuin mukamas tarvitsisin yhtään mitään. Koitan parhaani mukaan olla ostamatta mitään, paitsi ehkä jotain ihan pientä laivaa varten.
Kaavailtiin äidin kanssa revanssireissua Thaimaahan ensi kuun lopulla. Viimevuoteen verrattuna paikkoja on tosi paljon, kaikkiin hotelleihin oli vielä tilaa lähes rajoittamattomasti.. Viime syksynä muutama päivä matkojen myyntiintulon jälkeen ne olivat jo loppu, kaikki. Älä ruoki lamaa.. Hyvä jos muut ruokkii nii me päästään halvalla lämpimään!
Mitä enemmän on vapaa-aikaa, sitä vähemmän tuntuu, että ehdin tehdä mitään. Teen töitä nyt vaan enintään kahdesti viikossa, koska koitan lukea pääsykoekirjoja. Menestys on ollut vaihteleva: olen luuhannut kirjastossa ja koittanut lukea parhaani mukaan, mutta olen silti jäljessä aikataulusta. Täytyisi vaan ottaa tavaksi mennä sinne lukusaliin joka päivä.
Toinen asia on, että kun oikein pitäisi tehdä jotain (kuten nyt lukea), on niin paljon kaikkea muuta. Olen taas ravannut shoppailemassa ja ties missä sillä aikaa, kun olisi pitänyt olla nenä kiinni kirjassa. Huono omatunto kalvaa silloin tällöin, mutta lohduttaudun sillä, että onhan tässä vielä aikaa. Petollinen syy.
Oltiin tänään leffassa katsomassa Kielletty hedelmä. Ihan hauska pätkä, vähän hidastempoinen, mutta ihmeesti nauratti. Ollaan kyllä varmasti pahin mahdollinen seurue, jonka läheisyyteen voi leffateatterissa päätyä: nauraa räkätetään kaikki leffat läpi, oli sitten kauhua tai draamaa ja rapistellaan herkkuja kokoajan. Leffan jälkeen mentiin Lauran kanssa vielä käymään ostoksilla, kun Jenni lähti kotiin hieman huonovointisen, mutta viisaudenhampaattoman Suskin kanssa. Metsästettiin keskiviikon jumpassa käytettyä Gymstick:iä, se oli ihan huippu! Sokokselta löytyi kaikkia vahvuuksia ja myyjän opastuksella päädyttiin siihen, joka oli suunnattu “for men and fit women”, joista kumpiakaan emme nyt ilmiselvästikkään ole, mutta tästä pääsee vain ylöspäin.. Samaa kokeilimme jo aikaisemmin ja se tuntui ihan sopivalta.
Gymstickit kainalossa päädyimme vielä vaatekaupoille, joista tarttui mukaan laukut (samanlaiset) ja topit (samanlaiset). Tähän väliin haluan huomauttaa, ettemme todellakaan osta tarkoituksella samanlaisia vaatteita, ennemminkin pyrimme välttämään sitä. Lauran kanssa makumme menevät tosi usein yksiin ja tällaisia tuplaannuksia tapahtuu aika ajoin. Naureskelimme matkalla bussille, kuinka tekstiilikaksosilta mahdoimmekaan näyttää: samansävyiset ruskeat kengät, farkkulegginsit, mustat päällysvaatteet ja samanlaisuuden kruunasivat tismalleen identtiset laukut ja kainalossa sojottavat vielä varsin näyttävänkokoiset samanlaiset jumppakeppipaketit. Ihminen hakeutuu kaltaistensa seuraan!
Pakko vielä tunnustaa lopuksi, että ostin eilen kolmet kengät. Yhet korkkarit vaan, ja niitäkin olin katsellut jo melkein kaks viikkoa! Yhdet läpsyttimet töihin ja vielä paras löytö ikinä, Bronxin Dali-sandaletit, joita olen suoranaisesti kuolannut jo 1,5v. Olivat liian kalliit ostettavaksi normihintaisina, mutta Aleksi13:lla pyöriessäni olin jo kävellyt yhden alelaarin ohi, kun huomasin alimmaisena jotain kiiltävää ja löysin vihoviimeisen parin kokoa 37, joka oli kertakaikkisen täydellinen. Kuva tässä .
Oivoi, suuri pala nuoruuttani katosi tänään, kun poistin kuvani Irc-galleriasta. Naurettavaa, eikö olekin? En ole käynyt siellä aikoihin ja suurin osa kavereistanikin oli sieltä lähtenyt jo ajat sitten. Äsken kuitenkin kävin sieltä tunnukseni poistamassa ja unohduinkin selailemaan vanhoja kuviani, joita oli siis alkaen vuodelta 2004 (piilossa tietenkin). 5 vuoden ajalta! Oli tummaa tukkaa (näytinpä muuten harvinaisen kauhean kalpealta ja valjulta sen kanssa) ja jos jonkinlaista koru- ja vaateviritystä (en ole ikinä pukeutunut perus farkku-neulekomboon, vaikka olisikin ehkä ollut aihetta). Naureskelin pitkän aikaa vanhoille kuville, kuvateksteille ja kommenteille ja huomasin kuinka monia ihmisiä olin jo unohtanut, kuinka monet tapahtumat olivat pyyhkiytyneet mielestäni täysin. Säästin kaikki kuvat ihan vain siksi, että kun on kulunut seuraava 5 vuotta, kaivan ne esiin ja katselen niitä uudemman kerran. Kauhistuttaa ajatella 5 vuotta eteenpäin, olen jo vanha kurppa silloin. Tätäkin mietittiin yhtenä päivänä; siinä vaiheessa kun teinivuodet alkavat kääntyä loppuaan kohden, halu vanhentua mahdollisimman nopeasti vaihtuu kuin salamaniskusta epätoivoon olla vanhentumatta enää päivääkään.
Tapasin tässä viikko sitten unelmieni kevätheilan. Tämä kuulostaa nyt täysin hullulta, mutta tiedättekö tunteen, kun näkee jonkun täydellisen ja tietää heti, että kuulutte yhteen? Tämä tapahtui työpaikkani varastossa, kun pahaa-aavistamattomana kävelin ovesta sisään tullakseni työvuoroon. Siinä se oli, itseasiassa roikkui, tangossa juuri sopivasti niin, että katosta tuleva valo osui sen pintaan kuin yksittäinen auringonsäde. Okei, nyt alkaa kuulostaa jo sairaalta… kyseessä on siis uuden ulkoisen vaatemerkkimme beige kevättrenssi. En ole trenssi-ihmisiä, ikinä ollutkaan, minulle ne eivät vaan sovi. Mutta joskus vaan käy niinkuin kuvailin, että näkee jonkun ja tietää, että tämä on se oikea (taisiis yksi niistä monista). Tämä kyseinen oli juuri niin epätavallinen ja erilainen, että se ei olisi voinut olla enempää makuuni: muhkea röyhelökaulus ja rypytykset, teatraalisen korostettu leikkaus vyötäröllä ja suuret päälleommellut taskut. Kohtalon ivaa on vielä se, ettei kyseisen takin edes pitänyt tulla meille myyntiin, se päätyi vahingossa hoiviimme ja ilmoitimme maahantuojalle erittäin mieluusti pitävämme sen jos mahdollista. Tästä johtuu viikon odotuskin, kun sen kohtaloa on nyt setvitty suuntaan jos toiseenkin, tämänhetkisen tiedon mukaan sen pitäisi löytyä varastosaldoiltamme huomenna, jolloin ryntään sen myös hakemaan kotiin. Harvoin innostun mistään näin paljoa. Luulenpa, että tästä voisi hyvinkin kehkeytyä yhtä kevättä pidempi suhde..
Välttelen taas lukemista. Taino en, sunnuntai on virallinen vapaapäivä. Toisaalta en ole saanut luettua muina päivinä tarpeeksi, niin pitäisi kyllä lukea sunnuntaisinkin.
Asiasta kolmanteen, hankintalistalleni on ilmaantunut uusi tulokas, joka ponnahti samantien top kolmoseen. Haluan ompelukoneen. Okei, puhuin tästä jo aikaisemminkin marras-joulukuun aikaan, mutten tehnyt asialle mitään. Meillä on töissä tosi hyvä ompelukone, mutta tehdaskone kun on, niin sillä ei suoraa saumaa enempää saa aikaan. Isillä on joku kristuksenaikainen Singer, johon en ole ikinä osannut edes laittaa lankoja, joten siitäkään ei iloa irtoa.
Tykkään siis kovasti ompelemista kaikinpuolin ja olen mielestäni siinä vielä ihan siedettäväkin. Suurin tarve kohdistuisi jo olemassaolevien vaatteideni muokkaukseen, kuten housujen lyhennykseen ja kavennukseen ja jos jonkunnäköisiin pieniin muutoksiin millon paidoissa ja takeissakin. Toisaalta omaan pientä orastavaa silmää myös kaavoille (hyvin vähäistä tosin) ja pääni on täynnä ideoita, joita voisi itsekin toteuttaa.
Niinpä tartuin aamupäivällä toimeen ja aloin etsiä huuto.netistä käytettyä hyväkuntoista ompelukonetta. Kriteerinä olisi siis suhtkoht moderniksi luokiteltava peruskone pk-seudun alueelta. Lähistöltä siksi, etten luota lähetyksiin ja se on myös hiiiirvittävän kallista, niinpä haluaisin noutaa sen itse. Hintahaitari näytti ensiraapaisulla sijoittuvan hieman 100 euron alle, joskin voisin hyvästä yksilöstä pulittaa vähän ylikin. Sille kun sitä käyttöä tosiaan olisi muutaman muovipussillisen verran ihan näin alkuun.
Kartoitin myös mahdollisuuksia suorittaa jo pitkään hotsittanut meikkaaja-maskeeraajan tai meikkitaiteilijan koulutus. Ei siksi, että todellakaan sitä haluaisin ammatikseni tehdä edes viikkoa putkeen, vaan ihan siksi, että osaisi. Lauraa ja Susua käyttäen on tullut jo paljonkin harjoiteltua ja Pinjallekin tuli väsättyä vanhojentanssimeikki, mutta eihän se ole lähellekään sama asia kun että oikeasti osaisi ja tietäisi? Kolikon kääntöpuoli on, että ne kurssit maksaa halvimmillaan 3000e ja se on “muuten vaan”-kurssista aiikas paljon. Harkintaan..
Nyt Tyttö sinä olet tähteä, ah. Dome Karukoski, olet huippu.
