Mikä ihana ilma! Ajelin tänään ensimmäistä kertaa kattoikkuna auki oikeasti sen takia, että oli lämmintä eikä vaan siksi, että se automaattinen kattoikkuna on niiiiin kiva. Suunnattiin keskustaan käyttämään vanhentuvat leffaliput ja nauttimaan kuivista kaduista ja auringonpaisteesta. Milk oli ihan hyvä, vähän hidastempoinen, mutta menetteli. Keväisesti pukeuduin mekkoon ja ballerinoihin, otin varuiksi kyllä mukaan villapaidan ja kaulaliinan, mutta saivat onneksi jäädä autoon. Lauralla oli tietenkin kylmä, muutoin olisi saatettu jopa korkata terassikausi. Metsästettiin korkkareita, mutta sadoista pareista ei ihme kyllä löytynyt sitä oikeaa tänään. Myöskään vaatekaupoista ei tarttunut mitään matkaan! Siis todella, en ostanut yhtäkään paria kenkiä, en yhtään uutta paitaa, mekkoa tai muutakaan vaatetta – vain yhden vyön, jota meninkin hakemaan vartavasten. Uskomatonta, tosin ihan hyvä, sillä rahatilanne ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen ja seuraavaan palkkapäivään on vielä pitkä matka.
Huomenna olisi tarkoitus yökyläillä Suskilla ja syödä Bailey’s-juustokakkua, nam.
Oscar-gaala oli tänä vuonna huimasti kivempi kuin viimeksi. Ensinnäkin siksi, että näytettiin paaaljon pukuja ja toisekseen siksi, että tiedettiin jopa joitain ehdolla olevista pätkistä. Viime vuonna ei käynyt toteen kumpikaan edellämainituista. Heath Ledger jee, SJP:n puku vau, Zac Efron oli järkky ja Robert Pattinson kuumin. Puhumattakaan Tim Gunnista! (Jennin ja itseni suosikki kaikista maailman juontajista)
Oltiin siis jälleen Suskilla kisastudioimassa, syötiin kotitekoista Caesar-salaattia ja vedettiin energiajuomaa. Yllättävän hyvin jaksoi kukkua hereillä, kunnes tasan kuudelta luovutin ja lähdin kotiin katsomaan viimeiset palkinnot. Lauraa yllättäen taas nukutti jo ennen iltakymmentä.
Onko tänään maanantai? Tuntuu ihan joltain.. torstailta. Unirytmini on niin metsähallituksen puolella kun olla ja voi, nukkumaan päästiin tänä aamuna siinä seitsemän korvilla ja nousin ylös joskus iltapäiväkolmelta. Heräämisaika ei siis ole mitenkään outo, univelkaa on vain aika rajusti.
Ensimmäinen vapaa viikonloppu sen jälkeen kun aloitin nykyisessä työssäni. Ei, nyt valehtelen, silloin ihan syksyllä oli yksi vapaa lauantai. Tosi outoa, kun ei ole mitään konkreettista puuhaa. Villiinnyin vapaapäivästäni täysin ja väsäilin jopa uuden kuvan yläpalkkiin, kevätkevätkevät! Vanha slogani “Elämäni kurjuus ja muita tarinoita” (jonka olin onnistuneesti tyrännyt kirjoittamalla tariNIOTA) ei oikein enää käynyt yksiin pirteämmän ulkoasun kanssa, niinpä jätin sen kokonaan pois. Sitäpaitsi, uudenvuoden “parannuslistaani” lukeutui lupaus surkuttelun ja rypemisen lopettamisesta eli ehkä ihan aiheellistakin. Tämän päivän ohjelmistoon kuuluu nyt hetki lukemista ja sen jälkeen ajattelin laittaa vanhoja vaatteitani hieman kiertoon..
Jotenkin kieroja ovat nämä hetket kun blogiani kirjoittelen, lähes aina keskellä yötä sellaiseen aikaan, ettei kukaan muu enää ole hereillä. Herätyskello soi tuossa vajaan kuuden tunnin päästä ja minun unentarpeeni tietäen voin samantien hypätä sillalta. Olen kyllä tunnetusti yöeläin, opiskelenkin yleensä aina vasta kello 22 jälkeen. Sisäinen kelloni käy vastakkaisen pallonpuoliskon aikaa? Siis vaikka olisin nukkunut kuinka huonosti ja kuinka vähän edeltävänä yönä, ja vaikka kuinka väsyttäisi jo iltakahdeksalta, kellon lyödessä kymmenen olen pirteä kuin peipponen.
Minulla oli tänään ja eilen vapaapäivä. Keskellä viikkoa ne ovat petollisia, koska tällöin minulla on mahdollisuus tietenkin valvoa, mutta erityisesti nukkua aamulla ilman ulkoisia häiriötekijöitä niin myöhään kuin nyt unta sattuu kulloinkin riittämään. Ja sitähän riittää. Tällaisina päivinä harvoin nousen ennen pimeäntuloa, saati pukeudun lainkaan. Saatan nimellisesti nousta iltapäiväkahdelta sohvalle katsomaan televisiota ja torkkua siinä tovin. Vastaavasti valvon yleensä aamukolmen tietämille katsoen ensin kaikki mahdolliset ohjelmat, mukaanlukien subtv:n yöchatin, joka nyt on aina kutkuttavan hauskaa luettavaa. Ah, rakastan vapaapäiviä.
Muutenkin mielialani on loistava, kertakaikkisen huippuhyvä. Olen aamusta iltaan aivan poikkeuksellisen hyvällä tuulella ja siihen on syynsä. Ensikertaa piiiitkään, pitkään aikaan olen ollut yhtä iloinen omaan elämääni liittyvistä asioista, erityisesti muutamien viime viikkojen tapahtumista. Edellinen viikonloppu oli niin kiva, että vieläkin jaksaa hymyilyttää. Miten paljon voikaan iloita pienistä asioista? Kyseinen mieliala voi myös olla yksi syy siihen, miten olen jälleen onnistunut luistamaan lähes kuukauden blogitteluista huomautuksista huolimatta. Kun selaan postauksiani, huomaan kirjoittelevani lähes aina vain silloin, kun on jotain valitettavaa.
SIISPÄ, turha lähteä rikkomaan traditioita. Voisinkin tähän väliin tilittää hieman Helsinki-Turku-välisestä tieosuudesta, joka on tiivistetysti sanottuna kertakaikkisen paska, ja samalla haukkua ks. tieosuudella liikkuvat autoilijat, jotka ovat vielä paskempia, jos mahdollista. Rakkaat aasit, mikäli ajatte yksikaistaisella, valaisemattomalla ja mutkaisella tiellä, jossa nopeus on olosuhteisiin nähden aivan liian korkea, vettä tulee vaakatasossa ja on säkkipimeää, muistattehan käyttää pitkiä ajovaloja niin, että edessäoleva joutuu ajamaan silmät puoliummessa ja kääntämään peruutuspeilinsä pois. Erityisen tärkeää on myös muistaa, ettei pitkiä ajovaloja saa ottaa pois päältä jonkun tullessa vastaan, koska silloin tämä saattaa vahingossa nähdä vilauksen tiestä, jolla yrittää epätoivoisesti pysyä. Paras vaihtoehto on, että ajatte kaikki jatkuvasti pitkät päällä, jolloin kukaan ei nää mitään mihinkään suuntaan. En silti liitä tätä ‘valittaminen’ tai ‘vuodatus’- kategorioihin, sillä hyvä mieleni mitätöi moiset pikkuseikat.
Se siitä, nyt nukkumaan.
Olen harvoin nauttinut tavallisesta la&su-vapaasta yhtä paljon. Lähes koko viimeviikon tein kahta vuoroa päivässä niin, että menin aamuksi vaatekauppaan ja illaksi tekemään keikkaa milloin minnekin. Perjantai-iltana jalkoja ja selkää alkoi siinä määrin särkeä, että lupasin olla enää ikinä tekemättä kahta vuoroa samana päivänä. Tappoa.
Eilen sain vaatekaapin inventaarion hyvälle alulle. Yritän kovasti saada sen tänään loppuun, katsotaan miten käy. Sain kaikki laatikot inventoitua ja järjestettyä ja lopuksi ihailin tulosta, kun kaikki oli siististi ja tilaakin vielä jäi. Hetken kuluttua tulin tyytyväisenä olohuoneeseen ja huomasin nostaneeni suurimman osan kaapista ulos sortteerausta varten, kaapissa oli siis vasta noin 20% omaisuudestani. Loistavaa. Päädyin kuitenkin lopulta sijoittamaan juhla- ja bilebilevaatteet (siis sellaiset mitä ei voi muualla pitää) huoneeni ohessa olevan vaatehuoneen alatangolle laukkujen viereen. Paksut neuletakit jakavat tilan päällysvaatteiden kanssa peiliovikomerossa. Uusista järjestelyistä huolimatta tavaraa on edelleen liikaa. Harkitsen parhaillaan poistavani kaapista kaiken, mikä ei ole ollut päällä viimeiseen 6 kuukauteen, mutten tiedä heltiänkö luopua niistä.
Illalla vietin aikaa viltin alla viinilasin kanssa (tämä siis sen jälkeen kun olin huomannut vaatteita olevan jäljellä vielä aikamoiset kasat ja vaipunut luovutuksen/epätoivon välimaastoon). Katsoin telkkarista Manaaja kakkosen, kun perjantaina tuli se ykkönen kytättyä. Täytyy todeta, että en oikein tiedä, mitä kummastakaan osasta pitäisi sanoa. Ensimmäinen oli mielestäni semilaimea floppi, joka jumitti kokoajan paikallaan. Kakkososa oli sitten kertakaikkisen absurdi, järjetön ja muuten vaan käsittämättömän outo. Heinäsirkkoja, afrikkalaisia, synkronisoituva paha henki.. siis mitä ihmettä? Lopputekstien pamahdettua ruutuun en osannut muuta kuin katsoa monttu auki ja miettiä mitä tuli juuri nähtyä. Katsoin siihen perään vielä lempparikauhuani Sawia ja jotain poliisisarjaa. Mieleeni nousi vain kysymys, eikö lauantai-iltana oikeasti näytetä mitään muuta kuin kauhua, kidutusta tai niitä yhdessä?
Muistan kristallinkirkkaasti ollessani pieni tyttönen, kun äiti ja isä katsoivat kymppiuutisia ja minä olisin kuollakseni tahtonut katsoa Babaria videolta. Mietin silloin itsekseni, että luoja mitä kalkkiksia ja vannoin niiiin takuulla, etten ikinä alkaisi katsomaan mitään kymppiuutisia. Hei haloo. Onneksi eivät katsoneet eduskunnan kyselytunteja, en edes halua tietää, mitä olisin niistä ajatellut.
Tänään huomasin jonkinasteisen henkisen kypsymisen tason ylittyneen, kun halusin palavasti keskustella tulevista kunnallisvaaleista, kokoomuksen uudesta vaalikampanjasta sekä ulkoministeri Stubbin hurjasta suosiosta verrattaen siihen, että hyvin harva tunsi häntä vielä vuosi taaksepäin. Ystävättäreni skippasi keskusteluaiheen olankohautuksella sekä “mitähän ihmettä nyt taas”-tyylisellä katseella ja vaihtoi keskustelun aiheen sujuvasti Diorin silmämeikkeihin. Naiset.
Vietän tällä hetkellä enemmän ja vähemmän ansaittua lomaa sen täydessä merkityksessä. Lauantaiaamusta alkaen olen käyttänyt ~60% vuorokaudesta nukkumiseen ja loput ylevään joutenoloon sängyn ja sohvan välillä. Paras saavutus taitanee olla syvää unta iltapäiväneljään asti, loikoilua puoli kuuteen ja uudestaan peiton alle kymmenen kieppeillä. Osa annettakoon anteeksi sairastelemisen vuoksi. Totta puhuakseni on myönnettävä, että eihän tällaista päämäärätöntä lorvailua kovin montaa viikkoa jaksa, edes minun unenlahjoillani. Kunhan tästä nukkumisesta saan nyt edes vähän tarpeekseni, on suunnitelmissa kyllä työnhakua ja muuta kunnialliseksi toiminnaksi luokiteltavaa.
Pakkohan se nyt on jo myöntää, syksy alkaa olemaan jo täydessä vauhdissa. Sen huomaa siitä, kun tummat varjot lankeavat syttyvien katulamppujen alle jo ennen iltaseitsemää ja puoli kymmeneltä on jo pilkkopimeää. Kalsea tuuli ja loputon tihkusade vihmoivat luihin ja ytimiin asti tänään kun yritimme selvitä Memphisistä Finlandia-talon parkkipaikalle kastumatta. Osuvasti kaverini totesi siinä valittaessani kylmyyttä, että “odotas vaan, tästä se vasta alkaa!”
Niinpäniin, pian on joulu ja saa hytistä kolmen villapaidan ja toppatakin alla. Joulua odotellessa, vuodenvaihteessa julkistetaan jälleen tulevan kevään valintakoekirjat. Aion aloittaa samantien lukemisen, koska vuoden kuluttua samaan aikaan en aio harmitella, etten jaksanut taaskaan lukea ja luetella jotain p*skoja tekosyitä ja miettiä, kuinka monesta pisteestä se jäi kiinni. Aion onnellisena hykerrellä ensimmäisessä omassa asunnossani ja näyttää kieltä kaikille, jotka ikinä epäilivät kykyjäni saavuttaa unelmieni opiskelupaikka.
