Kylläpäs aika kuluu. Elämäni ei ole sen kummemmin muuttunut hektisemmäksi tai mitään, mutta kun äsken eksyin omaan blogiini, aloin ajatella kuluneita kuukausia. Ei mitään muistikuvaa mistä on viimeksi tullut löpistyä, mutta arvatenkin oli edessä lähtö Turkkiin. Matkasta sinällään ei ole edellisten reissujen tapaan taaskaan mitään painokelpoista sanottavaa (kenties vielä vähemmän kuin aiemmista matkoista jos mahdollista), paitsi hyvä ruoka, jota suosittelen lämpimästi. Se siitä. Ei pariskunnille. Kesä on taas ohi, mitähän siitäkin sanoisi. Toki Alanyan reissu oli mieleenpainuvin muisto, mutta tuli sitä luuhattua mökillä, lintsillä ja rannallakin ihan kiitettävästi. Kaikenkaikkiaan kivaa, aurinkoista, tapahtumarikasta. Liian pian ohi. Pitkänpitkä syksy taas edessä ja sitäkin pidempi luku-urakka. Jos nyt yrittäisi sitten vähän lukeakin.
Taas pitää miettiä sanomisiaan. Muistan kun päivitin profiilikuvaukseni tuonne “Kuka”-linkkiin ja mietin toosi tarkastin jonkin muoti-ilmiön, jota olen aina vihannut yli kaiken ja jota tulisin jatkossakin boikotoimaan. Käärmeennahka valikoitui yli kaikkien muiden humpuukkien, joihin olenkin jo suurimpaan osaan langennut. No, never say never on taas todistettu kun tässä eräänä iltana töiden jälkeen löysin itseni ihailemasta Glitterissä myynnissä olevaa käärmeennahkakuvioista pikkulaukkua ja muutamaa hetkeä myöhemmin otin muovipussista ulos käärmekuvioiset leggingsit, mustat tosin, mutta kuitenkin. Kaameaa..
Uusi perheenjäsen HP Probook 4510s saapui elokuussa ja sai nimekseen Barbapapa.
Pikakelaus elämääni – milloinkas viimeksi oikein satuilin mitään, joskus vappuna? Joo vappu meni, juhannus summuut, pääsykoeangsti, pääsykokeet, en päässyt – eikä ihme, ja sitten töitätöitä. JA sain huoneen siivottua pahimmasta sotkusta ikinä tähän asti.. (en lupaa mitään tulevaisuudesta).
Viikon päästä olen Turkissa! No ihan tarkalleen tasan viikon päästä tuskailen vielä sen kanssa, että laukkuni painaa jälleen 10 kiloa liikaa, mutta sielu istuu jo Finskin sardiinipurkissa menossa etelään. Lähdetään siis Jennin kanssa verestämään toissavuotisia muistoja Kreikan reissulta Alanyaan. Viisaina olemme päättäneet jättää kaikki korkokengät kotiin ja yrittää jättää pakkaamatta ne 10 ylimääräistä asukokonaisuutta “varmuuden vuoksi”. Onnistumisesta raportoidaan myöhemmin. Perjantaina alkaa palkallinen loma ja suuntaamme viettämään perinteistä mökkiviikonloppua ihan vain tyttöjen kesken näin kerrankin.
Leppoisa pääsiäisloma. En ole lukenut sivuakaan. Kivaa on tosin ollut, lauantaina jauhopeukaloin koko illan äidin kanssa ja lopputuloksena oli kaksi pellillistä rahkapiirakkaa, tonnikalapiiras ja korvapuusteja, joista mielelläni olisin lähettänyt kuvan johonkin kuva-arvoituskilpailuun – eipä muuten varmasti olisi kukaan arvannut mitä ne ovat! Eilen juhlittiin Lampsukkeen pre-synttäreitä hävyttömän kalliissa Sunnelassa, jossa oli aivan liikaa porukkaa. Lauantaisinkin on halvempaa ja vähemmän kansaa, mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa!
Aamulla kiskoin flunssaisen itseni ylös siinä iltapäiväkahdelta ja söin täyslaidallisen terveysruokaa: pizzaa, suklaata ja rahkapiirakkaa. Oikeastaan ei edes pitänyt lähteä juhlimaan, mutta buranahuuruissa illalla kuvittelin olevani jo ihan terve. Karu aamuherätys lievän dagen efterin ja flunssan kourissa ei ole niitä mieluisimpia.
Oltiin laivalla. Ai että. Reissusta ei sinällään ole mitään painokelpoista sanottavaa, asianomaiset tietävät tarvittavat pääkohdat. Ruoka oli taivaallista ja kiskottiinkin Lauran kanssa antaumuksella sekä mennessä, että tullessa. Minä, joka en ikinä buffapöydästä syö mitään muuta kuin kylmiä kala-alkupaloja (ja niitä sitten oikein kunnolla) ja jälkkärit, sain karvaasti kokea suolan aiheuttamat tuhot yhdistettynä kahden tunnin uniin. En pukenut uutta pikkumustaa ensimmäisenä iltana, koska halusin säästää sitä toiseen iltaan. Ekana iltana päästiin petiin paria tuntia ennen Tukholmaa, jonne kuitenkin suunnattiin iloisilla mielin. Stokis oli aivan ihana, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpöä oli pitkälti päälle +10 astetta. Ihme kyllä, ei shoppailtu mitään järjettömiä määriä, vaikka kaikkea kivaa tulikin vastaan. Sitten uudestaan buffaan ja pari litraa juomaa helpottamaan graavilohen aiheuttamaa janoa. Kun oli aika lähteä illan riennoille, kiskaisin pikkumustan onnellisena päälleni ja totesin, että pystyin hädin tuskin hengittämään siinä. Superextrasuolainen ruokavalio kertaa 2 ja vähäiset unet olivat tehneet tehtävänsä ja jäi pikkumustan käyttö siltä illalta. Kotona se oli taas aivan mainio.. Taistelin ensimmäisen illan urhoollisesti uusilla leopardikorkkareilla, jonka seurauksena oikea nilkka on vieläkin hieman kipeä. Väitän edelleen, että yökerhon portaiden vika askelma on tappoansa, koska muutkin kompastui siihen! Saatiin kuin saatiinkin dj soittamaan Hips Don’t Lie, vaikkei kukaan (alltså nimeltämainitsematon lätkäjoukkue) meihin uskonutkaan. Loistoreissu, aamulla kun könyttiin kotiin, nukahdin kengät jalassa eteisen lattialle Wilman päälle. Ei muuta sanottavaa. Hipit ei valehtele :)
KYLMÄ. Palasimme Suomeen perjantaina illansuussa ja ensimmäinen läpitunkeva ajatus oli tajuton kylmyys, joka ympäröi meidät. Ensimakua saimme toki jo lentokoneessa, onneksi Laura oli ollut viisas ja ottanut villasukat mukaan. Olin varustanut itseni pitkiin housuihin, toppiin, kahteen huppariin ja kaulahuiviin ja silti vähän hytisin kipittäessäni laukkuni kanssa Jussin autolle. Vaikka olikin vähintään järkevää pukeutua niin lämpimästi lentokoneeseen, oli kerrosvuorautumiseni oikea syy kuitenkin liiallinen tavaran määrä.
Nimittäin yhtälailla kuin edellisvuosina, sekä meno- että paluumatkalla laukussani oli ylipainoa huolimatta siitä, että olin tunkenut ~4-6kg tavaraa käsimatkatavoihin (niitä ei ikinä punnita). Helsinkivantaan päässä päästivät huomautuksella ja olin varma, että paino tippuisi kun jätän kaikki aurinkorasvat, shampoot ym pois, mutta ei. Jostain kumman syystä paluumatkalla mukaan oli ilmestynyt erinäisiä uusia paitoja ja muuta pientä, joka “ei paina mitään”.
Vihaan brittejä. Örveltäviä, rumia ja kovaäänisiä brittejä. Koko lomakohteemme oli niitä pullollaan, varsinkin nyt kun sesonkiaika oli jo lopuillaan ja muut pohjoismaiset nuoret olivat aloittaneet koulunsa. Paikalla oli siis ainoastaan kaltaisiamme muutamia opiskelupaikattomia ja työttömiä luusereita ja kasapäin brittejä. En sitten tiedä ovatko armaan saarivaltion koulut vielä kesälomilla vai ovatko sikäläiset nuoret niin käsittämättömiä taulapäitä, että ovat noin suurissa määrin ilman mitään opiskelu/työpaikkoja (en olisi asiasta yhtään ihmeissäni, päinvastoin luulisin sen olevan todennäköisyys). Lisäksi ne eivät syö kunnon ruokaakaan. Ravintolat, siis tavalliset merenrantaravintolat, joita tuollaiset lomakohteet ovat yleensä pullollaan, olivat laskettavissa yhden käden sormilla. Kaikkialla mainostettiin ainoastaan hampurilaisia ja jalkapalloa. Ei kuitenkaan pidä elää harhaluulossa, ettemme olisi lomallamme syöneet enemmän kuin tarpeeksi.
Liirumlaarum, loma oli mahtava ja upea ja fantastinen ja olen ihanan ruskea. Näitä muistoja tullaan vaalimaan vielä pitkään ja hartaasti ja antaumuksella. Rakastan teitä, kiitos tytöt. Tähän olisi sanottavana vielä muutama epäkorrekti alapääherja, mutta en laita niitä, koska en usko niiden olevan muiden mielestä yhtä hulvattoman hauskoja kuin silloin hyvässä nousussa juotuamme 0,95€ hintaista laatupunaviiniä.
Ihan hävettää. Skippasin kutakuinkin päivälleen miltei kaksi kuukautta bloggailusta – ei sillä, että tämä palstani olisi nyt mikään suurikaan juttu. Pannaan kesäloman piikkiin, oikeastaan ei vain ole ollut sellainen olo. Taino on kyllä ollut ja asiaakin ollut hirveästi, tallennetuista löytyy kymmeniä aloitettuja luonnoksia, jotka ovat jääneet sille tielleen.
Oikeastaan olen ollut kiireinen! Voi jopa puhua jonkinasteisesta elämästä. Kesän aikana on koluttu häät ja hautajaiset, mökit ja kirpputorit, puhumattakaan työnteosta. Ja tietenkin täytin taannoin vuosia, yhdeksästoista pyörähti käyntiin. Ensi vuonna se onkin sitten silmänympärysvoiteen oston paikka, kuten muuan kauneudenhoitoalan asiantuntija ystävällisesti muisti huomauttaa kertoessani viettäväni syntymäpäiviä.
Olen ollut niin touhuissani koko kesän ajan, etten ole paljon ehtinyt töitäkään miettiä, ja nyt olen jo toisiksi viimeistä päivää. Homma on ollut huippukiva ja työkaverit aivan mahtavia! Pitää toivoa, jos vaikka keksisin samasta firmasta jonkun toisen paikan vuodenvaihteeksi.
Kesälomaan palatakseni, varsinaisesta lomastahan en ole päässyt nauttimaan vielä ja painotan erityisesti sanaa vielä. Varasimme tyttöin kera matkan aurinkoon, Palma Novaan Mallorcalle tarkentaakseni, vieläpä kahdeksi viikoksi. Lähtö on nyt perjantaina ja takaisin tulemme sitten joskus syyskuun puolenvälin jälkeen.. jos tulemme. Laukku on puoliksi pakattuna lattiallani nyt jo kolmatta-neljättä viikkoa ja huomenna se pitäisi jotenkuten saada kasaan. Eihän siellä montaa riepua tarvitse, mutta niitä on kuitenkin oltava mukana määrällisesti vähintään koko seurueelle joka päiväksi, että on sitten mistä valita. Kenkien kanssa tulee ongelma, ne kun painavat niin tuhottomasti. Homma on nimittäin niin, että mukana on oltava ainakin rantasandaalit (tietenkin, mieluummin kahdet, tämä lienee itsestäänselvyys), muutamat korkokengät (ei kukaan voi samoilla koroilla kulkea iltariennoissa kahta viikkoa), tavalliset kävelylipokkaat, ehkä kahdet (loaferit, ballerinat, mitkä ovatkaan, kuuluvat perusvarustukseen varsinkin siinä vaiheessa kun rantasandaalit ovat hiertäneet varvasvälit, ja korkkarit kantapäät, verille) ja tadaa, koossa onkin jo kahdeksan kenkäparia, joista ikuisuuden kestävän karsinnan jälkeen on päädytty kuuteen pariin. Ja niistä ei enää vaan voi tinkiä!
Viime kesänä Kreetan reissulla laukkuni paino ylitti paluumatkalla enimmäisrajan 15 kilolla (tällöin onnekseni kuitenkin koitui laiska, epäystävällinen ja kielitaidoton virkailija, joka näki itselleen helpommaksi antaa asian vain olla) ja näyttää pahasti siltä, ettei kauas jäädä nytkään. Kaiken lisäksi käytössäni on uusi laukku, joka jo itsessään painaa lähes 6 kg, ja johon tilavuudeltaan mahtuisi isommankin suurperheen maailmanympärysmatkan tarvikkeisto.
Asiasta kolmanteen, kauniiseen ja helteiseen kesääni on kuulunut myös siivousta. Paljon siivousta. Olen siivonnut ja järjestänyt kotimme lähes kaikki kaapit sekä suurimpana urakkana huoneeni ohessa sijaitsevan vaatekomeron, joka on tähänasti ollut suurinpiirtein rintaan asti täynnä tavaraa (lähinnä omaani) ja jossa ensisijainen asioimismuoto on ollut rivakka rintauinti (komerossa säilytän mm. kaikkia laukkujani sekä mekkoja ja muita vähän parempia vaatteita). Perusteellisen raivauksen ja järjestelyn jälkeen ongelmaksi muodostui laukkujen säilöntä, niille kun ei millään löytynyt järkevää paikkaa.
Mutta kuten jo monesti todeksi havaittu, ei ole mitään niin viisasta kuin nainen. Tyhjensin pari tankoa vaatteista, joita ei kuitenkaan ikinä käytetä enää, ja asetin laukkuni kauniiseen rivistöön vaatetangoille, siinähän killuvat nyt kuin vitriinissä. Uusimman laskennan mukaan niitä on 26, sunnuntaina kirpparilla ollessani luovuin nimittäin seitsemästä laukusta. Kehaisempa vielä samaan syssyyn korjanneeni lukion kakkosella tuntemattomasta syystä hajonneen graafisen laskimeni fileointiveitsellä, leikkelehaarukalla ja uudella backup-memory-paristolla.
Sweet home Alabama! Lyhyt matkareportaasi. Lyhyt siksi, ettei ketään oikeasti kuitenkaan kiinnosta millä aurinkotuolilla poltin nenäni tai kuinka hyvää allasbaarin ananaksenkuoreen tehty drinksu oli. Jokatapauksessa, Phuket oli ihan kokemisen arvoinen, muttei mikään erityisen kaunis paikka. Kyllä siellä tsunamin jäljet vielä näkyivät ja ilmassa tuoksahti kevyesti viemäri. Muutama asia jäi kuitenkin erityisesti mieleen. Päätön liikenne oli yksi. Siinä ei kertakaikkiaan ollut mitään järkeä. Paikka oli myös täynnä Burmalaisia orjia, halleluja ihmisoikeudet. Lisäksi ainainen suupielet korvissa kulkeminen alkoi iloistakin suomalaista viikon jälkeen nakertamaan. Mutta olihan siellä mukavaa, halpaa ja lämmintä. Ja se kulttuuri ! Ihania värejä ja kuvioita. Paikalliset naiset olivat sietämättömän laihoja, siroja ja kauniita ja uskomattoman haluttuja länsimaisten miesten keskuudessa. Toki vaaleat naiset olivat vastaavasti ihannoituja, ikävää että paikalliset miehet olivat mitaltaan noin kainaloon asti ja ehkä puolet kapeampia. Yksi mielenkiintoinen paikallinen suosikkituote oli itseruskettavan vastakohta, itsevalkaiseva! Oli voidetta, suihketta ja kylpyjauheita, joilla valkaistiin ihoa – slogan oli jotain tyyliin ‘hanki pohjoismainen kaunis valkea iho’. Huhhuh, mutta toisaalta kai se on rinnastettavissa tähän meikäläisten rusketuksen tavoitteluun. Teki kyllä mieli mainita, etteivät ne maidonharmaanvalkoiset pakarat nyt niiiin kivat ole. Kuulemma kirvelikin se kylpyjauhe.
Valmennuskurssi alkoi. Sain luettua tilastoa suurimman osan, jäin hieman tavoitteista mutta kuitenkin. Kurssi vaikuttaa hyvältä ja siellä oli suht mukavantuntuista porukkaakin. Jaettiin hirveä kasa materiaalia, joka siis pitäisi lukea ja laskea ja opetella sen pääsykoekirjan lisäksi. Nojuu, eipä tässä muuta menoa olekaan, ei sen puoleen. Työpaikoista ei ole kuulunut mitään. Alan hieman huolestua, että josko pitäisi varmuudeksi hakea johonkin varmaan paikkaan, jos ei sitten aukene ne “kivat duunit”. Ajattelin myös ehkä hakea varastolle :DD ! Siksi, että ne saavat peijakkaat niin käsittämättömän hyvää palkkaa, että kyllä siitä rahamäärästä voin jonkun haalarinkin päälle kiskoa. Ja tietenkin työsuhde-etuudet ja työyhteisö eivät olisi ollenkaan huonoimpia vaihtoehtoja.. Ongelmaksi muodostunee trukin (vai mikä se nyt onkaan) ajo, mutta enhän nyt ihan poropeukalo ole. Jos joku kasa nyt kaatuu kun sitä vahingossa pökkäisee, niin se on sitten kyllä kasaajan vika.
np: Sir Elwoodin hiljaiset värit – Neiti kevät
Älytön kevätolo. Vaikka tänään tulikin roskaa taivaalta koko päivän, kevät on silti tulossa. KEVÄT <3
Kaikki on kerrankin hyvin, kirjoitukset on huomenna ohi ja ylihuomenna lähtö etelän lämpöön. Muutenkin menee hyvin. Kaikki on kivaa/kivoja ja ihanaa/ihania. Toisaalta kaiken voisi nähdä huonona taisiis apua, kirjoitukset on ohi huomenna enkä ole lukenut yhtään ja lentoyhtiö on lakossa eli lento on näillä näkymin myöhässä ainakin vuorokauden. Siis sekä mennessä että tullessa. Toivottavasti ei enempää kun pitäisi valmennuskurssille ehtiä. Mutta eipä se yksi tunti nyt mitään kaada.
Kävin hakemassa Lauran töistä ja käytiin Haagassa asioilla. Siinä matkalla on pieni tieosuus, jonka nopeusrajoitus on koulujen ja muiden vuoksi 30km/h, mutta joka minulla on tapana ajaa vähän reippaammin.. No tänään siinä tietenkin oli kytät tutkan kanssa ja ainut mitä sanoin Lauralle oli sitten, että “katos mitä hottispoliiseja tuolla tienvarressa.” Ei hetkeäkään leikannut, että haloohaloo jalka jarrulle ja vähän äkkiä. Onneksi ne mittaili vastakkaisesta suunnasta tulevia, joten ei napsahtanut sakkoja. Enkä kuitenkaan nyt NIIN kovaa ajanut, ehkä reilua neljääkymppiä. Takasin tultiinkin sitten n. 25km/h ja 100 metrin jono perässä, mutta tietenkään ne eivät olleet siinä enää.
Kuulin Lauralta, että ihmiset olivat kovasti ihmetelleet sellaisen trip-kokoisen maitojuoman huimaa hintaa (1 €) nimeltämainitsemattoman pikaruokaketjun ravintolassa. Jäin todella miettimään, että vaikkei paikan hintoja nyt voi halvoiksi haukkua, kuka todella alkaa valittaa maitojuoman hinnasta jollekin opiskelijatyttöselle siinä kassalla. Ihan kuin sillä todella olisi mitään vaikutusta, eihän niillä ole valtuuksia myydä maitoja halvemmalla vaikka kuinka inisisi. Niin se vaan on.
No, matikka oli eilen ja enkku on huomenna. Matikka oli mielestäni keskitasoa haastavampi, mutta siis myönnän kyllä olevani myös ihan tyrä siinä. Luin matikkaa yhteensä muutaman tunnin ja laskin ehkä <15 laskua. Huomisen jälkeen voi alkaa täysillä paukuttaa psykaa. Ihan kuin siihen ei olisi aiemmin ollut tilaisuutta, kun en kirjoituksiin kuitenkaan lukenut. Otan neuron ja tilaston kirjat mukaan, onhan mulla mennessä ja tullessa ja rannalla aikaa lukea. Aion ihan oikeasti opiskella. Tavoite ainakin tilaston osalta olisi saada kirja kerran läpi niin, että tietää mitä on vastassa kun kurssi alkaa. Kaikkia testejä ja analyyseja en millään pysty opettelemaan niin että osaisin kunnolla käyttää niitä, mutta jos alustavasti tietäisi niiden perusteet. Saa nähdä millaisia ruudinkeksijöitä sielläkin on, itseni mukaan lukien tietysti :D Olen vain sen verran viisas, että osaan olla kysymättä jotain varmasti itsestäänselvää ja selvittää asian sitten muulla ajalla. Ostin ärrältä 2 Cosmopolitania lentomatkaksi ja sorruin jo tänään availemaa toista. Siinä oli erityisen hyviä lainauksia julkkisten sanomisista. Olisikohan ollut Jessica Simpson, joka totesi, että “tyhmän ja blondin ero on se, että blondi kehtaa kysyä” tai jotain vastaavaa. Imartelevaa.
Havahduin tänään karuun todellisuuteen. Juuri sitä ennen koin suunnatonta riemua siitä, että alle 3 viikon kuluttua loikoilen Thaimaan auringossa luksushotellin uima-allasalueella. Jännä ajatella, et varattiin matka jo vuosi sitten. Ihan kuin vasta pari kuukautta sitten oltaisiin mietitty lähtöä ylipäätään. Suuntamme siis kaksin äipän kanssa 15.3. Thaimaan Phukettiin, Karon Beachille kahdeksi viikoksi. Hiiiiii ^^
Sitten siihen karuun todellisuuteen. Kaikki kirjoitukseni ovat ohi ennen lähtöä. Kuinka monta sivua olen lukenut? En yhtään. Kuinka hyvin keskityin ja tein tehtäviä vikoilla kertauskursseilla? Nollaksihan tuokin pyörähtää. En silti jaksa stressata, huonosti ne menee kuitenkin ;) Eivaan, jos vähän jaksaisi kertailla, niin luulisin selviytyväni suhteellisen kohtalaisesti näistä kypsyyttä ja kaikkea muutakin mahdollista mittaavasta koitoksesta, jonka toitotetaan tarhasta asti olevan elämäsi tärkein, mutta millä ei sitten loppupeleissä ole oikeastaan yhtään mitään väliä. Tulipa pitkä ja hankala virke. Tämähän on nyt sitten tietenkin niin mielipideasia kuin olla ja voi. Taino omasta mielestäni ei, mutta kuitenkin. Tietenkin riippuu vähän siitä, mihin sen todistuksen kanssa suuntaa, mutta ainakaan itse en sillä paperilla hanki muuta kuin mahdolliset kehut tai paheksunnat sukulaisilta. Lahjat ne tuovat kuitenkin.
Oltiin sunnuntaiyönä Susulla kattomassa Oscar-gaalaa Lauran, Jennin ja Henkun kanssa. Mentiin sinne jo yheksältä ja syötiin oikein hartaudella. Siinä oli muutama tunti kulutettavana ennen varsinaisten kekkereiden alkua, mutta sehän ei haitannut ollenkaan, tyttöjen kanssa ei ikinä käy aika pitkäksi. Juoruttiin kaikki viimeisimmät tapahtumat ja sitten Mikakin liittyi seuraan ja pelattiin Aliasta. Eihän siitä mitään tullut mutta huippuhauskaa oli. Oltiin Lauran kanssa törkeen hyviä ! Oscar-gaala itsessään oli yksi suuri pettymys, kun niitä pukujakaan ei näytetty oikeastaan ollenkaan ja joku vainajannäköinen suomalaissuunnittelija kertoi mielipiteitään. Eikä niistä palkintojensaajistakaan ole mitään kummoista sanottavaa, hyvä jos tiedettiin ulkonäöltä pari niistä ehdokkaista. Lähdettiin kotiin sitten viideltä, kun ei sitä jaksanut loppuun asti katsoa. Oli kyllä tosi mukavaa, kiitos Susulle. Lauantaina uudestaan ;)
