Mosaiikkiunelmia


Heräteostosten helvetti
10 lokakuu 2009, 12:53 ap
Aihe: Löpinää, Riennot, Shoppailu

Raahauduin aamulla töihin reilua tuntia ennen kauppakeskuksen liikkeiden aukeamista ja vastassani oli vallan odottamaton ja erilainen näky arkiaamuisin normaalisti niin tyhjään, hiljaiseen ja rauhalliseen atriumiin verrattuna. Pitäisi useammin käydä ihan vain katselemassa 7.45 aamulla tunkeilevaa väkijoukkoa ja ihmisiä, jotka roikkuvat yläkerroksen kaiteilla päästäkseen lähemmäs vielä pitkään kiinnipysyviä rullaovia. Ja kun kello vihdoin tulee tasan, rullaovet aukeavat, ilmoille pärähtää sarkastisesti kirkollistyylinen halleluja-hoilotus ja kirkas valo lankeaa ryysivään ihmismassaan, joka kuollakseen pelkää jäävänsä ilman sinä päivänä myyntiin tulevia tukisukkahousuja tai kertakäyttöteriä, jotka ovat sentään 40 cnt halvempia kuin normaalihintaisina. Mieleen tulee väkisinkin jonkinlainen uskonto; kyllähän siihen jokin ylempi voima tarvitaan, että ihmiset heräävät vielä pimeän aikaan ja majoittuvat kauppakeskuksen ovien eteen jonottamaan, aivan kuin jaossa olisi taivaspaikkoja – nyt shokkihintaan tasarahalla! Ja vain tämän päivän.
Pata kattilaa soimaa, menin sinne töiden jälkeen itsekin etsimään edullista kosmetiikkaa ja sitä löytyikin runsain mitoin. Taas on vuoden varoiksi ripsivärit ja hiuslakat, vedenkestävän meikinpoistoaineet ja vanupuikot. Suurin osa oli sellaista peruskäyttötavaraa, jota kuluu vuoden mittaan, mutta mukaan mahtui jokunen heräteostoskin. En todellakaan tarvitse strassikivin koristeltua lasiviilaa, vaikka se onkin varmasti hyödyllinen sen muutaman kerran, jonka jälkeen hukkaan sen.
Hullujen päivien kaltaiset superpyllytyspäivät ovat siitä omituisia, että ne tuntuvat karkoittavan shoppailuhalut jopa itseni kaltaisesta himoshoppaajasta, jota ei haittaa ahtaat hyllynvälit tai huonosti ilmastoidut sovituskopit, puhumattakaan pitkistä kassajonoista. Siellä vain yksinkertaisesti iskee pakkoahdistus viimeistään matkalla ulko-oville kolmensadan kanssakulkijan tavoin.

Huomenna olisi edessä kunnon sukujuhlat. Pitkästä aikaa pääsen taas kuulemaan voivottelua aviottomuudestani sekä muutamasta liikakilostani, samoin kun varmasti opiskelupaikattomuudesta sekä yleisestä saamattomuudesta elämän muilla osa-alueilla. Edessä on varmasti hauskat pirskeet, kun osaa pysyä kaukana muutamasta tietystä kompastuskivestä. Sinällään hauskaa ja erikoista, juhlissa on 70-luvun teema ja olemme serkkuni kanssa päättäneet pukeutua ABBA-henkeen, överisti tietenkin koska paras asu palkitaan. Jos joku bongaa Jyväskylän yöelämästä kirkkaanoranssin satiiniasun tai paljon sähkönsinistä ja kultaisia paljetteja + olkatoppauksia ja trumpettihihoja, on todennäköisesti juuri nähnyt meidät (toivottavasti kovin moni ei ole liikkeellä samalla tyylillä).



Ystävämyynti vol 2
29 huhtikuu 2009, 11:08 ip
Aihe: Kevät, Riennot, Shoppailu, Vaatteet

Kevään ystävämyynnit oli tänään. En millään olisi aamulla jaksanut raahautua ylös, mutta himoshoppaajan halu päästä tekemään edullisia ostoksia oli vielä suurempi kuin unentarve, niinpä hilpaisin unenpöpperössä Mäkelänkadun aamuruuhkassa keskustaan. Mielessäni oli kaksi tuotetta, joita erityisesti lähdin hakemaan ja sain niistä sen mieluisemman eli lilan hohtavapintaisen röyhelöhihaisen juhlatopin, nam. Toisekseen himoitsin kultaista hapsumekkoa, jota en saanut. Tuskin olisin sitä koskaan käyttänyt, näitä pikkumekkoja kuitenkin on kiitettävä kokoelma, mutta käyttötilaisuudet aika harvassa. En tänä vuonna löytänyt ihmeemmin mitään muutamaa toppia ja muuta pientä sekalaista lukuunottamatta.

Huomenna on vappuaatto ja saan laittaa yo-lakin ekaa kertaa päähän, jee. Suunnittelin jo mieletöntä juhlakampausta ja ostin Glitteristä vaalean hiuslisäkkeen, kunnes äiti ystävällisesti huomautti lakista, eli se siitä. Lakki päähän ja lasit naamalle, mikä helppo kaunistautuminen! Ja paljon lämmintä päälle, illalla on kuitenkin kylmä. Hauskaa vappua!



Tuhat ja yksi tapaa käyttää ripsentaivutinta
21 huhtikuu 2009, 1:00 ap
Aihe: Kevät, Löpinää, Pääsykokeet 09, Riennot, Ystävät

Äää olen pulassa. Pääsykoe lähestyy varmasti, eikä edes niin hitaasti. Liian nopeasti ja varmasti. Olen käsittämätön luuseri enkä ansaitsekkaan päästä yliopistoon tällä motivaatiolla. No, aikaa on vielä vajaa puolitoista kuukautta ja koitan parantaa loppua kohden, lähempänä ei auta kuin toivoa arvaavansa hyvin. Arvasin viime keväänä Turussakin tosi hyvin, en tarpeeksi hyvin, mutta hyvin. Pitäisi varmaan alkaa lottoamaan. Lottovoitto takaisi hulppean elämän, summasta riippuen minun rahankäytölläni ei välttämättä kovin pitkäksi aikaa. Nojoo, liirumlaarum, jotain asiaa. Kevät on alkanut, tai ainakin päätin niin. Siirsin talvitakit varastoon ja kevättakit tilalle, jonka seurauksena tänään hytisten kipitin (en juokse kuin pakon edessä) autosta 30 metrin matkan kauppakeskuksen lämpöön. Kevätheilakin on koeajettu, tosin jouduin pakon edessä laittamaan sen uhkaamani villapaidan alle. Yhteisestä elostamme tulee pitkä ja mukava.

Haluaisin jälleen kerran palata alltime lempiaiheeseeni: onko mitään viisaampaa kuin nainen? Unohdin vallan kertoa ruotsinristeilymme kaikkien aikojen suurimman neronleimauksen. Tietenkin asiaan voisi liittää myös teorian “hätä keinot keksii”, mutta ei kyllä näin hyvää keinoa. Tilanne siis oli seuraava: olimme tax-freestä hamstranneet enemmän ja vähemmän enemmän prosenttimerkillisiä juomia sen verran, että niitä varmasti riittäisi. H-hetki koitti ja lasipullot (joita oli suurin osa) oli aika korkata. Seurueessamme ei ole ikinä ollut pulaa avaajista, koska yleensä vähintään 75%:lla meistä neljästä on aina korkinavaaja avaimissa, laukussa, taskussa, missä nyt ikinä sattuukaan olemaan. Mutta aina niitä on. Hytissä karu tilanne iski: ei yhtäkään avaajaa matkassa. Kaikinpuolin teknisesti lahjattomina kukaan ei osannut avata stenkulla tai pöydänkulmaa vasten yrityksistä huolimatta – emmekä sentään niin juoppoja ole, että hampaita olisi käytetty. Hetki jo harkittiin avaajan ostamista tax-freestä, kunnes kaikkien aikojen niksipirkka nro 1 sai alkunsa. Tässä vaiheessa suurin ylistys kuuluu Lauralle, joka keinon keksittyään vielä uhrasi omansa yhteisen hyödyn nimissä. Niksin nimi on siis ripsentaivuttajat, ja empiirisen tutkimuksen mukaan Hennesin taivuttajilla kestää avata n. 4-5 pulloa olettaen, ettei taivuttimista ole sen jälkeen iloa kuin korkeintaan hammastikkuina. Aseta taivuttimet niin, että korkin reuna jää yhteenpuristuvien osien väliin, purista ja käännä vapaalla tyylillä ylös. Auki saatujen pullojen nauttimisen aikana on juuri sopivasti aikaa suuresti riemuita uudesta nerokkaasta keksinnöstä, sekä huomata se vessan oven vieressä seinässä oleva pullonavaaja.



Hipit ei valehtele
13 huhtikuu 2009, 11:49 ip
Aihe: Matkustelu, Riennot, Shoppailu, Ystävät

Leppoisa pääsiäisloma. En ole lukenut sivuakaan. Kivaa on tosin ollut, lauantaina jauhopeukaloin koko illan äidin kanssa ja lopputuloksena oli kaksi pellillistä rahkapiirakkaa, tonnikalapiiras ja korvapuusteja, joista mielelläni olisin lähettänyt kuvan johonkin kuva-arvoituskilpailuun – eipä muuten varmasti olisi kukaan arvannut mitä ne ovat! Eilen juhlittiin Lampsukkeen pre-synttäreitä hävyttömän kalliissa Sunnelassa, jossa oli aivan liikaa porukkaa. Lauantaisinkin on halvempaa ja vähemmän kansaa, mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa!

Aamulla kiskoin flunssaisen itseni ylös siinä iltapäiväkahdelta ja söin täyslaidallisen terveysruokaa: pizzaa, suklaata ja rahkapiirakkaa. Oikeastaan ei edes pitänyt lähteä juhlimaan, mutta buranahuuruissa illalla kuvittelin olevani jo ihan terve. Karu aamuherätys lievän dagen efterin ja flunssan kourissa ei ole niitä mieluisimpia.

Oltiin laivalla. Ai että. Reissusta ei sinällään ole mitään painokelpoista sanottavaa, asianomaiset tietävät tarvittavat pääkohdat. Ruoka oli taivaallista ja kiskottiinkin Lauran kanssa antaumuksella sekä mennessä, että tullessa. Minä, joka en ikinä buffapöydästä syö mitään muuta kuin kylmiä kala-alkupaloja (ja niitä sitten oikein kunnolla) ja jälkkärit, sain karvaasti kokea suolan aiheuttamat tuhot yhdistettynä kahden tunnin uniin. En pukenut uutta pikkumustaa ensimmäisenä iltana, koska halusin säästää sitä toiseen iltaan. Ekana iltana päästiin petiin paria tuntia ennen Tukholmaa, jonne kuitenkin suunnattiin iloisilla mielin. Stokis oli aivan ihana, aurinko paistoi täydeltä taivaalta ja lämpöä oli pitkälti päälle +10 astetta. Ihme kyllä, ei shoppailtu mitään järjettömiä määriä, vaikka kaikkea kivaa tulikin vastaan. Sitten uudestaan buffaan ja pari litraa juomaa helpottamaan graavilohen aiheuttamaa janoa. Kun oli aika lähteä illan riennoille, kiskaisin pikkumustan onnellisena päälleni ja totesin, että pystyin hädin tuskin hengittämään siinä. Superextrasuolainen ruokavalio kertaa 2 ja vähäiset unet olivat tehneet tehtävänsä ja jäi pikkumustan käyttö siltä illalta. Kotona se oli taas aivan mainio.. Taistelin ensimmäisen illan urhoollisesti uusilla leopardikorkkareilla, jonka seurauksena oikea nilkka on vieläkin hieman kipeä. Väitän edelleen, että yökerhon portaiden vika askelma on tappoansa, koska muutkin kompastui siihen! Saatiin kuin saatiinkin dj soittamaan Hips Don’t Lie, vaikkei kukaan (alltså nimeltämainitsematon lätkäjoukkue) meihin uskonutkaan. Loistoreissu, aamulla kun könyttiin kotiin, nukahdin kengät jalassa eteisen lattialle Wilman päälle. Ei muuta sanottavaa. Hipit ei valehtele :)



Vale, emävale, tilasto
31 maaliskuu 2009, 11:11 ip
Aihe: Kevät, Löpinää, Pääsykokeet 09, Riennot, Shoppailu, Vaatteet, Ystävät

En kertakaikkiaan pääse eteenpäin tuosta “Kehityspsykologian keskeiset tutkijat ennen ensimmäistä maailmansotaa” – luvusta. Ei se edes ole mitään ihmeellistä tekstiä, vaikka olenkin siitä messunnut kaikille, jotka ovat lukemisistani erehtyneet jotain kysymään. Ne eivät millään ota nyt onkeensa, olen koittanut sitä tilastonkin kirjaa paukuttaa, mutta se se vasta puuta onkin. Tilastosta puheen ollen, en vaan yksinkertaisesti voi sietää sitä. Kombinatoriikkaan ja todennäköisyyksiin asti saatan kärsiä, mutta heti kun kääntyy jos jonkinlaisiksi testeiksi niin sietokyky ylittyy. En ihan oikeasti ole niin kiinnostunut siitä, voidaanko 5% virhemarginaalilla sanoa, että Prisma on Cittaria halvempi tai toisinpäin.. tai jotain sellaista, jota on kirjat pullollaan. Ärh, nyt jostain sitä motivaatioo ja pian! Nyt aikaa vielä on, mutta tiedän loppuakohden tulevan aivan tolkuton kiire. Viime keväänä luin viimeistä kappaletta vielä Turussa hotellissa yöllä.. nyt vähän paremmalla taktiikalla.

Olo on hieman kipeä ja pelkään hieman sen pahenevan viikonloppua kohden. Supervitamiinipommit, tee ja UNI ovat parhaita lääkkeitä, mutta huonoimmassa tapauksessa Buranan voimalla sitten. Huomenna on edessä massiivinen pyykinpesuoperaatio ja pakkaamisen aloittaminen (= lukemisen välttely). Yritän tällä kertaa saada tavarani mahdutetuksi pieneen viikonloppukassiin, mutta lopputulema jää nähtäväksi. En ole ikinä vielä onnistunut siinä. Toisaalta suuremmatkin vetolaukut ovat aina tuppautuneet menemään täyteen viimeistään sitten niistä tuliaisista (itselle siis..), niin kiinteistä kuin nestemäisistäkin.

Hammaslääkärikammo on virallisesti taltutettu. Olen ravannut muutaman viikon sisään 3 kertaa hammaslääkärissä ja vielä olisi pari edessä. Pitikin mennä vinoilemaan Susulle viisaudenhampaattomuudesta, nyt olen itse vetänyt haljua sosekeittoa viikon verran ja toinen puoli olisi vielä edessäpäin. Onneksi ensi viikonlopun laivareissun buffettia ajatellen olen täysissä ruumiin voimissa ja hymykin on valkoinen kaikenmoisten operaatioiden jälkeen.

Hennesiltä tuli tänään sähköpostia. Muistan kerran aikaisemmassa postauksessa naureskelleeni syyskuvastojen ilmestymistä huhtikuun lopulla, mutta nyt pyörrän sanani. Otsikolla “VIP Fall Fashion” pamahti ilmoitus, jossa iloisesti kerrottiin “uuden jännittävän sesongin pian lähestyvän” ihanine syysvaatteineen ja mikäli suurkuvastosta tilaisi huhtikuun aikana tms, saisi huikean -10% alennuksen koko satsista. Olisihan se toki kiva saada aikaisemmat syyskuteet tässä välissä pois ennen uusia.. Haloo nyt on maaliskuu ja kevätkään ei ole vielä tullut! Korontapposoraa on tiet täynnä vielä piiitkään ennenkuin virallisesti julistan kevätkauden alkaneeksi.

P.S. Pikkumusta tuli, superkiva ja superlyhyt, auts. Pitää varmaan hankkia jotkut slimmaavat sukkikset. Löysin Biancon alelaarista ihanat ruskeat saapikkaat -50%, Jenniä huvitti kovasti. Koitin lahjoa sitä olemaan vasikoimatta Lauralle ja Suskille, mutten usko onnistuneeni.



Julkkis-kevätheila
26 helmikuu 2009, 12:03 ap
Aihe: Löpinää, Muoti, Riennot, Shoppailu, Työ, Vaatteet

Rakas kevätheilani (Soaked In Luxuryn trenssi) löytyy uusimmasta Cosmosta sivulta 37. Kaulus on livenä vähän röyhelömpi ja helma leveämpi kuin kuvassa. Mieletöntä, että kerrankin omistan jotain, ennenkuin se on päätynyt yleiseen huutoon. Ei sillä, että ostaisin tavaroita vain sen perusteella, mikä on mukamas “in”, vaikka tällä hetkellä omistan virallisesti kai kaikki karmeaksi luokitellut massamuotivillitykset kuten feikkiUggit, farkkulegginsit, wetlook-legginsit, kivipestyt kasarifarkut ynnämuut vastaavat, jotka jakavat kansan yleensä kahtia: joko rakastaa tai sitten vihaa.

Kävin tänään kampaajalla. 158 € ja näytän ihan samalta. Luottokampaajani hiustenleikkuu & väri-yhdistelmä on muutoin erittäin edullinen, mutta jos hairahtaa ostelemaan Tigin uusia shampooita ja jotain silkkikosteutusaineita niin aika äkkiä siihen se 100e tulee lisää.. Hupsista. Yleensä keksin aina jotain erikoista uutta kampaajalla käydessäni. Viimeisimpiä ovat olleet takaa lyhyt ja edestä pitkä malli, joka oli alta värjätty liilaksi. Siitä tykkäsin kovasti, harmi vaan ettei liila oikein sovi minkään värikkään vaatteeni kanssa ja näin kevään tullen en aio muihin pukeutuakkaan. Jotain tummanruskeaa/mustaa harkitsin myös (siis alle), mutta päädyin nyt kuitenkin vain leikkaamaan kuolleet pois, muotoilemaan vähän ja kirkastamaan kokovaalean kuontaloni supervaaleaksi.

Työporukan yhteinen risteily lähenee. Lauantai-iltana lähdemme juhlistamaan ansaittua myyntikisan voittoa Tallinnan risteilylle, huippua. Huomenna sovittiin Julian kanssa shoppailukierros keskustassa, ihan kuin mukamas tarvitsisin yhtään mitään. Koitan parhaani mukaan olla ostamatta mitään, paitsi ehkä jotain ihan pientä laivaa varten.

Kaavailtiin äidin kanssa revanssireissua Thaimaahan ensi kuun lopulla. Viimevuoteen verrattuna paikkoja on tosi paljon, kaikkiin hotelleihin oli vielä tilaa lähes rajoittamattomasti.. Viime syksynä muutama päivä matkojen myyntiintulon jälkeen ne olivat jo loppu, kaikki. Älä ruoki lamaa.. Hyvä jos muut ruokkii nii me päästään halvalla lämpimään!



No sinne mistä tultiinki
12 tammikuu 2009, 1:07 ap
Aihe: Löpinää, Pääsykokeet 09, Riennot, Tulevaisuus, Työ, Ystävät

Viimeinkin se iski. Pääsykoelukuinto. Viimeisen kolme kuukautta olen kärsinyt kauheasta ahdistuksesta silmälläpitäen tulevan kevään luku-urakkaa. Vielä kaksi viikkoa sitten olin aivan hätää kärsimässä ja kieltäydyin kirveelläkään tarttumasta pääsykoekirjaan. Olin myös hyvillä mielin ilmoittanut pitäväni oikein mieluusti vielä toisen välivuoden, mutta torstaina imuroidessani entrepöytiemme alusia pääsin tästä ongelmasta eroon, yhtäkkiä vain halutti lukea niin vietävästi! Väitin isille kivenkovaa, etten aikoisi tarttua toimeen ennenkuin se into oikeasti iskee, koska muuten on ihan sama luenko lainkaan, mutta eipä uskonut. Sanoi, ettei se lukuhalu sieltä tule ja että on vain mentävä verenmaku suussa. No toki töitä on tehtävä ihan tappamisen meiningillä, mutta kyllä se motivaatio pitää siellä olla. Onneksi se kuitenkin nyt iski ja odottelenkin innolla alkuviikosta saapuvia opuksia. Huomenna, tainosiis oikeastaan tänään, lupasin jo lähteä pariksi tunniksi kirjastoon harjoittelemaan istumista ja availemaan toista tilastotieteen opusta, koska täysin samaa pskaahan se kaikissa kirjoissa on.. ei ne siitä muutu vaikka kuinka toivoisinkin. Juu kyllä, matikka vaatii vielä hieman lisää motivaatiota.

Eilen oli vauhtipäivä, aamuvuoro töissä, töiden jälkeen palaveri, Flamingoon syömään maailman parhaiden työkavereiden kanssa ja sitten juhlimaan yksiä synttäreitä. Lähdin lauantaina aamulla 6.30 ja suurinpiirtein samaan aikaan olin seuraavana aamuna takasin.. No ei ihan, ehkä jo vähän viiden jälkeen. Oli huippukivaa vaikka skumppa maistuikin vähän turhan hyvin. Äsken leffailtiin tyttöjen kanssa, käytiin katsomassa Twilight. Rakastuin siihen päähenkilöön, tajuton kuumis, vaikka Lauran mielestä sillä olikin liian paksut kulmakarvat. Olen kuulemma aina kuumana miehiin, joilla on tuuheat kulmat? Jokatapauksessa, oikein viihdyttävä pätkä ja naurettuakin tuli vaikkei se ihan komedia kai pitänytkään olla. Suosittelen. Auto oli niin sakkopaikalla kun olla ja voi, mutta parkkipirkotkin oli onneksi viettämässä sunnuntai-iltaa jossain muualla. Suuntavaistoni oli vähän hukassa ja ajo-ohjeita pyytäessäni Lauralta tuli kyllä parhaat, “Aja sinne mistä tultiinki”. No sinne sitte ajettiin.



Uusivuosi
2 tammikuu 2009, 11:32 ip
Aihe: Löpinää, Pohdiskelu, Riennot, Talvi, Tulevaisuus, Ystävät

Siinä se yksi vuosi taas katosi. Vuodenvaihdetta juhlittiin Lauran&Jussin uv-partyissa, joissa oli huippumeininki. Läträttiin elintarvikevärillä ja leikittiin discovaloilla, pojat oli rakentaneet dj-tiskin vimpan päälle ja ruokaa&juomaa oli paljon. Mitäpä sitä enää muuta? Aamulla siivotessakaan ei hyvä mieli kaikonnut, vaikka lunastuskuntoon menivätkin naulakko, pyykinkuivausteline, matto ja muutama lasi.

Sitte olisi taas se hetki, kun pitäisi alkaa miettiä uuden vuoden lupauksia. Aihetta kyllä lupailuun olisi, ihan laidasta laitaan ja vaikka muille jakaa. Kärkisijoista taistelevat mm. “Ala siistimmäksi”, “Lopeta tavaroiden hukkaaminen”, “L-A-I-H-D-U-T-A ja kuntoudu” sekä tietenkin perinteiset “ota muut huomioon” ja “kunnioita äitiä ja isiä äläkä aina marise vastaan” lässytykset, mutta ovatko ne oikeastaan yhtä tyhjän kanssa? En edes muista mitä olen viime vuosina lupaillut. Muutamia asioita olisi kyllä todella syytä pohtia, niinpä laadinkin tällaisen mennyt/tuleva-listauksen, jota aion parhaani mukaan noudattaa.

Vuonna 2008

Tein paljon huonoja valintoja ja vääriä päätöksiä. Sanoin paljon vääriä ja pahoja asioita, joita en tarkoittanut. Riitelin paljon, välillä halusin olla tarkoituksella ärsyttävä ja satuttaa toista ihmistä, usein syyttä. Petyin monesti. Itkin vielä useammin.
Mutta yhtä paljon sanoin kauniita asioita ja tein hyviä valintoja. Rakastin enemmän kuin petyin. Nauroin enemmän kuin itkin, tapasin uusia ihmisiä, solmin uusia ihmissuhteita, lähensin vanhoja. Sain paljon uusia, ihania muistoja ja koin paljon ihania hetkiä. En vaihtaisi hetkeäkään pois, en edes niitä huonoja.

Vuonna 2009

Käännän uuden sivun elämässäni. Lopetan vanhoissa asioissa rypemisen ja niiden jatkuvan vatvomisen. Alan elää. Järjestän elämäni ja laadin itselleni välietappeja. Laihdun ja kuntoudun, saavutan mahdollisimman hyvän itseluottamuksen ja parannan elämänlaatuani. Lopetan mielistelyn ja sanon oman mielipiteeni tilanteissa, joissa tähän asti olen vain myötäillyt ja koittanut olla täydellinen vastapuolen silmissä. Hankin triplasti enemmän muistoja kuin viime vuonna ja annan elämän viedä. En stressaa turhista asioista, joilla ei ole merkitystä. En tunge lusikkaani joka soppaan, pidän itseni erossa muiden asioista. Yritän olla järjestelmällisempi ja shoppailla vähemmän. Aion rakastaa vieläkin enemmän. Myös muita, mutta eritoten itseäni.



Kuka on juonu maljakosta?
29 kesäkuu 2008, 6:03 ip
Aihe: Riennot, Shoppailu, Ystävät

Ihanaa, viikonloppu! Pitkästä aikaa olin päättänyt lähteä hurvittelemaan ja perjantaina suunnattiinkin Lauran ja Susun kanssa kaupungille, kaikki muut kun ovat jossain etelässä. Pyh.

Ilta alkoi Lauran herkkuruoilla, pynttäytymisellä ja Lauran isin Stroh-shoteilla, joihin lupa pyydettiin tietenkin vasta jälkikäteen. Päästiin kuin päästiinkin siinä klo 23 pintaan Den Kungliga Klubbenille, jossa vallattiin tanssilattia ja siellä heiluttiin pikkutunneille asti. Oltiin sovittu yökyläily Lauralla kerrankin, kun vanhemmat olivat poissa ja saatiin rauhassa rettelöidä. Köyhinä opiskelijoina (ei edes opiskelijoinakaan) kuljimme tietenkin yöbussilla, joka on totaallisen aliarvostettu kulkumuoto! Yöbussit kunniaan, niiden tunnelma on vertaansa vailla. Aamuaurinko oli jo noussut, kun kömmittiin kikatellen rappukäytävää ylös, Hesari oli saapunut jo paljon ennen meitä.

Aamulla (keskipäivällä) noustiin (raahauduttiin) ylös ja istuskeltiin (röhnötettiin) pöydän ääressä mutustellen mustikkapiirakkaa ja edellisiltaisia ruokia täyden hiljaisuuden vallitessa. Erinäisten tölkkien, pullojen ja ruokalautasten seasta Laura huomasi joukkoonkuulumattoman näyn: “Ömmm.. Kuka on juonu meijän maljakosta?” Hillittömän naurunremakan jälkeen todettiin, että oli ollut selvästi hyvä ilta!

Tänään suunnattiin alennusmyynteihin ensimmäistä kertaa. Itäkeskuksesta mukaani tarttui kaksi paitaa, laukku ja bikinit, melkein kaikki vielä ihan oikeastikkin alennustuotteita. Ja kaikki tietenkin sellaisia, mitä IHAN OIKEESTI tarvitsee.



Juhannusrientoja
22 kesäkuu 2008, 5:50 ip
Aihe: Illanistujaiset, Kesä, Riennot, Ystävät

Aikamoista. Oli rattoisin juhannus miesmuistiin! Keräännyttiin Jennin ja Mikan luokse grillailemaan siinä iltapäivästä ja alettiin virittäytyä juhlatunnelmaan. Ruokaa oli varattuna riittävästi vaikka vähän suuremmallekin joukko-osastolle – toisaalta ruoan suuri määrä ei ole ikinä tuottanut ongelmia meidän porukoissa. Ja hyvää oli! Vähän vettä ripotteli välillä, mutta katetulla terassilla se ei haitannut. Huippumukavaa oli ja ilta vierähti pikkutunneille ihan huomaamatta. Juomaakin oli kyllä ihan riittämiin, varsinki itselleni, kun ei ole tullut juopoteltua nyt vähään aikaan. Aamun jo kajastaessa lainasin Jennin pyörää ja tankojuoppoilin kotiin, itseasiassa siitä on muodostumassa lähes traditio.

Töissä on kivaa. Olen viihtynyt loistavasti ja työkaverit ovat ihan huipputyyppejä, vaikka vihaankin pakollisia turvakenkiä. En siltikään jaksaisi hinata vuotta odottaen oman elämän alkua. Vielä muutamia kuukausia sitten mietin, ottaisinko opiskelupaikkaa vastaan ollenkaan. Nyt on tuokin asia onneksi valaistunut, olisin enemmän kuin innoissani jos pääsisi edes sitä matikkaa lukemaan.

Herkkulakkoni, joka alkoi viime maanantaina ja kesti upeasti viikon, murtui Juhannusaattona. Toisaalta se oli odotettavissa ja voin hyväksyä sen. Huomenna jatkuu taas uudella innolla, viikonlopun ruokarepertuaarin jäljiltä olo on kuin sinivalaalla eikä kengätkään meinaa mahtua jalkaan. Hyh.

Haluaisin samanlaisen vaatekomeron kuin Sinkkuelämän Carriella siinä uudessa leffassa. Anyone?