Tunne-elämäni on kieroutunut. Ehkä se on aina ollut kiero kuin korkkiruuvi, tai ehkä en vain ole samalla aaltopituudella muiden kanssa. Ainakin onnistun aina suututtamaan jonkun silloin, kun vähiten on tarkoitus. Ihmissuhteeni harvoin menevät suunnittelemallani tavalla, olen aina joko askeleen edellä tai vastaavasti jäljessä. Luulen ja väitän edelleen olevani hyvä ihmistuntija ja taitava tulkitsemaan muiden tunteita ja sosiaalisia tilanteita, mutta miksi kaikki aina menee pieleen? Aloin taas kaipaamaan uusia tuulia. Keväällä kaikki ovat rakastuneita, jopa pihapiirin oravat kulkevat hännät toisiinsa kietoutuneina. Oikein sydäntä särkee katsoa miten pojat hemmottelevat tyttöjään ja toisinaan ikävöi omaakin syliä – toisinaan taas ei. Seurustelu sinällään voi ruveta ahdistamaan liikaakin, jos toinen on liikaa läsnä ja henkilökohtaisesti tarvitsen keskimääräistä enemmän omaa aikaa vain itseni kanssa. Mielialakin on jotenkin alakuloinen, menköön väsymyksen ja päivän kinasteluiden piikkiin. Kas siinä viikon blogivuodatusannos.
Kyllä Helsinki on sitten kaunis kesäisin. En oikeastaan kaipaa sinne puita tai nurmikoita, niitä kuitenkin löytyy ihan riittävästi. Kauneimpia ovat auringonvalossa kylpevät kujat, kadut, aukiot ja vanhat rakennukset. Pistäydyin tänään vähän Rautatieasema – Forum – Kamppi – linjaa pidemmälle, enkä muistanutkaan, taino tiennytkään, millaisia paikkoja sieltä löytyy. Mietin taas muuttoa. Pitäisikö sitä toivoa syntyneensä jossain muualla, koska vaikka kovasti väitän, etten jää kaipaamaan Helsinkiä, se ei ole totta. Tähän väliin sopisi ylistys Kjell Westön uusimmalle eepokselle, Missä kuljimme kerran on nyt luettu toistamiseen ja lukeutuu uusiin suosikkeihini.
Aamupäivästä oltiin tosiaan psykanlaitos-sightseeingilla, joka jatkui iltapäivästä iltayhdeksään asti tilastomatikalla. Enpä ollutkaan kunnolla lukenut taas viikkoon, kyllä hävettää. No tänään kasasin sitten epäparametriset testit kokoon niin, ettei niihin tarvinne enää palata. Huomenna olisi tarkoitus hieman syventyä taas neuroon, josta lyhyimmät 6 ja 8 luvut olisi saatava lukaistua taas kertaalleen, jos katsoisi mitä on muistiin jäänyt. Tilastotieteen kirjaan alkaa usko pian loppua, kirjassa on virheitä niin tiheään tahtiin, ettei uskoisi sen olevan selväpäisenä kirjoitettu. Netistä löytyvän virhelistan lisäksi valmennuskurssilla jaettiin pitkät listat uusista virheistä ja kokoajan löytyy lisää. Ei siinä mitään, mutta kun muutenkin pitää keskittyä, että tajuaisi. Tähän mennessä ongelmia ymmärtämisessä ei ole ilmennyt, mutta olenkin oikeastaan kunnolla opetellut vasta epäparametrisiin menetelmiin asti, ja nythän ne vaikeimmat asiat sitten vasta alkavatkin. Olen kyllä ollut tyytyväinen kurssiin, uusia kavereitakin on löytynyt. Kaavojen muistaminen kokeessa tulee olemaan haaste, mutta voisin hyödyntää annettuja vinkkejä ja todella liimailla kaavoja vaatekaapin oveen. Näkömuisti hoitaisi ainakin osan. Palikkalaskimeenkin pitäisi tehdä intiimimpiä tuttavuutta, tuo omani on vaan niiiiiin paljon mukavampi.
Tekniikan museo on ilmiliekeissä ja kitkerä käry kantautuu tänne saakka, toisaalta eihän tästä pitkä matka sinne ole. Nyt se on kai jo hallinnassa, mutta varmasti haisee vielä ainakin koko huomisen päivän. Ylioppilaspipo olisi hankittava, kengätkin puuttuu. Laihduttaakin pitäisi. Jopas tuli taas paljon kaikenlaista .. Jospa päivä alkaisi pikkuhiljaa olla pulkassa.
Kello on hirveästi taas. Se normaali unirytmi, jonka saavutin Thaimaassa, on vihdoin kuollut ja kuopattu. Nytkin katson Conania ilman ääniä ja pohdiskelen tulevaa urakkaa. Pöydällä odottaa vielä kaksi pähkinää tilastomatikkaa, mutta voi olla, että ne jäävät nyt ainakin tältä illalta. Laskin koko päivän, en täydellä teholla tosin, mutta laskin. Jeij. Sitäpaitsi tiedän pilkulleen, miten nuo tehtävät tehdään, ne ovat vain käsittämättömän suuritöisiä ja aikaavieviä. Tiedän vieläpä mitä teen saaduilla tuloksilla. Eikö se silloin ole sama asia kuin että voi jättää tekemättä..? Teen ne huomenaamulla.
Huomenna, taino tänään, on suht tiukka putki valmennusta, 12-21. Kotiinraahautuminen on pahinta, kun menee melkein tunti ja pimeää on jo. Ja vihaan sporassa istumista, en tiedä miksi, mutta se on vaan inhottavaa.
Kuumottelen jo tulevaa muutamaa kuukautta vapun jälkeen. Äiti joutuu leikkaukseen, jonka johdosta allekirjoittaneesta tulee täysipäiväinen kodinhengetär-ruoanlaittaja-koiranhoitaja muutamaksi kuukaudeksi. Parasta on, että saan auton käyttööni aamusta iltaan, mutta toisaalta kaikki jääkin sitten kauppareissuja, tankkauksia ja eläinlääkäreitä myöten omalle vastuulleni. Bonuksena tulee vielä passattava ja hyysättävä äiti! Toisaalta aivan loistavaa harjoitusta, mikäli se muutto syksyllä tulee. Palkattiin jo siivooja tänään, ettei tämän kahdelle ihmiselle ja koiralle aivan liian suuren lukaalin jynssääminen jää sekin minun kontolleni – täällä kun kerran viikossa lattiasta kattoon siivous ei meinaa millään riittää.
Miksi urheilu menee aina kaiken edelle? Tänään sai odottaa melkein puolitoistatuntia Täydellisten naisten alkamista, kun isot miehet eivät saaneet koko joukkueenkaan voimin kiekkoa maaliin kohtuullisessa ajassa.
